keskiviikko 23. elokuuta 2017

Elämäntilannelapsettoman elämänmuutos

Vuodenvaihteesta saakka olen miettinyt, vatvonut, laskenut, järkeillyt ja tunteillut. Jos käy niin, ettei minulle tule perhettä, asuntolainaa, volvoa, äitiyslomaa, kesämökkiä, nimiäisiä, lasten synttäreitä, prometheus-juhlia, lakkiaisia, häitä, yhteistä hautapaikkaa kenenkään kanssa, mitä järkeä tässä kaikessa on? Raadan työssä, josta en erityisemmin pidä, mutta en saa mitään säästöön. Joka vuosi tulee uusi juhannus ja uusi joulu, ja minä olen aina vain minä. En me, minä. Arkeni täyttyy epätoivoisesta pyristelystä kohti sellaisia unelmia, jotka eivät ole minun ulottuvissani, ja minä olen jatkuvasti tyytymätön. Alkuvuodesta löysin itseni itkemästä metsästä ja päätin lakata yrittämästä. Tämä perhenormatiivinen räpiköinti ei ole minua varten.

Koska niistä asioista, joita minä haluan elämässäni tehdä, ei valitettavasti makseta asiallista korvausta, päätin ryhtyä vieläkin köyhemmäksi. Hain ja pääsin opiskelemaan jotain sellaista, joka on minulle maailman tärkeintä, mutta josta kukaan ei todennäköisesti tule koskaan maksamaan minulle mitään. Rahalla ei ole enää merkitystä. En halua katkeroittaa itseäni oravanpyörässä, jolla on tarjota minulle vastineeksi niin vähän. En aio enää koskaan käyttää suurinta osaa valveillaoloajastani pyörien julkisen puolen työnantajan käsittämättömissä byrokratiahelveteissä asiallisista työolosuhteista taistellen.

Maanantaina minulla oli jotenkin syyllinen olo. Join kaikessa rauhassa aamuteetä koira kainalossa ja koulukirja kädessä. Eikö minun todellakaan pitäisi nyt olla yhtään missään? Tiistaina ihmettelin jo, kuinka olen koskaan suostunut antamaan itsestäni niin paljon niin epäkiitolliselle työnantajalle kuin kuntasektori on. Ajatus siitä, että olisi muka pitänyt olla töissä pyörittelemässä lomakkeita ja raportoimassa raportointia, tuntui jo täysin absurdilta. Mitä ajanhukkaa! Ei ihminen voi kuluttaa elämäänsä tuollaiseen.

Olen aivan liian vanha käyttämään aikaani siihen, että yritän elää jonkun toisen porukan pelisäännöillä. Koska minulla ei ole perhettä, minä en ole vastuussa tekemisistäni kenellekään. Teen keikkahommaa sen verran, että saan laskut maksettua, ja käytän muuten valveillaoloaikani sellaisiin asioihin, jotka tekevät minut oikeasti onnelliseksi. Koska minun työpanoksellani ei ole kuitenkaan mahdollista hankkia pienintäkään varallisuutta, en aio enää koskaan tuhlata aikaani keskiluokkaisuuden tavoitteluun.

Tämän kaiken seurauksena olen juuri nyt niin onnellinen, että saatan pyörtyä. Näin opintojen kolmantena päivänä uskon tehneeni elämäni parhaan päätöksen. Hei hei oravanpyörä!

P.s. Löysin muuten uuden blogin: Erittäin toivottu. "30+ ikäinen sinkkunainen pohtii mahdollisuuksiaan saada lapsi. Sarkastista otetta, syntyjä syviä ja sateenkaarinäkökulmaa sopivassa suhteessa." Käykää tsekkaamassa!


lauantai 12. elokuuta 2017

Äitiys pätevöittää

Hauska teksti, mutta kun ei nyt taas vain naurata: 10 + 1 syytä rekrytoida äiti

Älkää rakkaat naiset rakentako pätevyyttänne työelämässä äityiden varaan edes läpällä. Pissaatte naisten kollektiiviseen murokulhoon. Ammattitaito ei perustu äitiyteen.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Lapsen tekemisestä yksin

Vauva-lehdessä oli juttu Jennistä, joka teki lapset ilman miestä. Väestöliittokin julkaisi tietopaketin asiaa pohtiville. Hyvä, että tietoa aiheesta alkaa pikku hiljaa löytyä.

Ja on muuten olemassa myös miehiä, jotka oikeasti haluavat lapsia, vaikka minä en niitä löydäkään.