sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Miehinen etuoikeutus ja nirsouden toinen puoli

En voi olla ihmettelemättä, että Hesari antaa edelleen palstatilaa höpsölle keskustelulle parisuhteen löytämisen vaikeudesta. Aihe sinänsä ei tietenkään ole höpsö, mutta keskustelun taso kyllä enimmäkseen on. Toistellaan väsyneitä stereotypioita vailla minkäänlaista pointtia. Tänään nyt sitten jo sanottiin suoraan se, mitä tässä on viikkoja kierrelty. Lääketieteen tohtori Markus Sormaala pamautti, ettei pareja synny, koska naisille on luettu prinsessasatuja ja siksi heistä on tullut prinsessoja, jotka odottavat prinssiä. "Parisuhdemarkkinoiden kohtaamattomuus johtuu siis nimenomaan naisten nirsoilusta", Sormaala kiteyttää mielipidekirjoituksessaan. Naiset ovat parisuhdemarkkinoilla shoppailemassa prinssejä, mutta miehelle nainen on kuin käytetty auto: Otetaan sitä, mitä on tarjolla, kun parempaankaan ei ole varaa.

Lainaan Jori Eskolinia: "Valkoisen miehen alemmuuskompleksi on uusi musta."

Male entitlement kääntyy ehkä suomeksi "miehinen etuoikeutus". Se on sitä, että miehillä ajatellaan olevan sukupuolensa vuoksi automaattisesti oikeus, no, mihin milloinkin, tässä tapauksessa parisuhteeseen ja seksiin. Käydyssä vilkkaassa mielipidekeskustelussa on esitetty sekä miesten että naisten suulla useita puheenvuoroja, joissa naisia kehotetaan laskemaan rimaa alemmaksi ja olemaan toivomatta parisuhteilta niitä asioita, joita oikeasti toivovat. Lisäksi on julkaistu puheenvuoroja, joissa naiset ovat ilmoittaneet aikovansa jatkaa haluamiensa asioiden toivomista siitä huolimatta, että sitä pidetään paheksuttavana.

Miehisen etuoikeutuksen vaatimus on kulttuurissa. Suomessa aika harva tyttö kasvatetaan nirsoksi prinsessaksi, mutta jokainen meistä kasvaa huomaamattaan siihen ajatukseen, että miehillä kuuluu luonnostaan olla tässä yhteiskunnassa tiettyjä etuoikeuksia. Yksi niistä oikeuksista on oikeus naiseen. Nainen, joka ei ymmärrä sitä, että hän ei saa itse määritellä millaisen miehen haluaa, ja miten haluaa tulla kohdatuksi, on vääränlainen nainen. Miehellä, jota naiset eivät huoli, on siis oikeus olla vihainen näille normirikkureille.

Minä opin käytännössä sen, mitä miehinen etuoikeutus tarkoittaa suunnilleen 18-vuotiaana. Huomasin, että se tarkoitti sitä, että miehet saattoivat kommentoida minun kroppaani tanssilattialla, kadulla, työpaikalla. Että takapuolestani sai ottaa valokuvia, kun kävelen kadulla. Että minuun sai käydä käsiksi, tai kysellä leikkimielisesti, että mitäpä jos vähän puristaisin. (Opin myös, ettei siihen kysymykseen voinut vastata mitään, mikä olisi parantanut tilannetta.) Jouduin oppimaan, että lähestyvä mies tarkoittaa joskus vaaraa. Viimeistään silloin, kun baarin tanssilattialla tuntematon mies keskeytti hauskanpitoni kertoakseen, millä tavalla minun kannattaisi tanssia, jotta näyttäisin seksikkäämmältä, ymmärsin, että nämä miehet luulevat omistavansa minut ja minun kroppani. Minä olen heidän mielestään olemassa heitä varten, ja minun tulisi ottaa kaikenlaiset huomionosoitukset ja kehitysehdotukset kiitollisena vastaan. Taisin olla silloin 20-vuotias. Onneksi olin sitten jo käynyt kovan koulun, kun seksuaalinen ahdistelu myöhemmin työpaikalla alkoi, jotta tiesin miten minun pitää toimia.

Tavakseni tuli torjua kaikki miesten lähestymiset tietyissä ympäristöissä kokonaan. Halusin olla rauhassa, koska en voinut koskaan tietää, käydäänkö minuun käsiksi tai kohdellaanko minua kuin sitä prinsessaa, joka en halunnut olla. Sellainen prinsessahan odottelee sitä unelmien prinssiään, ja kun prinssi sitten karauttaa valkoisella ratsullaan paikalle, eikä prinsessa lankeakaan välittömästi onnesta polvilleen, prinssille tulee aika ikävä olo. Se ikävä olo saattaa sitten purkautua milloin milläkin tavalla. Vastaavia kokemuksia on useimmilla naisilla. Sellaista miehisen etuoikeutuksen kulttuuri aiheuttaa.

Miehisen etuoikeutuksen kulttuurin karmeimpia seurauksia ovat kunniamurhat ja raiskaukset. Etuoikeutuksen ajatus liittyy usein myös parisuhdeväkivaltaan, joka on Suomessa uskomattoman yleistä, ja edelleen useimmiten miesten naisiin kohdistamaa. Siksi sellainen puhe, jossa naisten oma tahto ja toiveet mitätöidään, on vaarallista puhetta.

On aivan selvää, että tämä nirsojen prinsessoiden myytti ei palvele ketään. Ei naisia, ei miehiä, ei ketään. Se vain työntää sinkut entistäkin kauemmas toisistaan.

Minusta ei ole tullut sellaista naista, joka vihaa miehiä. Sellainen nainen minusta kuitenkin tuli, jonka mielestä kenelläkään meistä ei ole täällä automaattisesti oikeutta yhtään mihinkään, mitä pariutumiseen tulee. Jokainen saa valita itse, kenen kanssa haluaa keskustella, kenen haluaa koskevan itseensä ja kenen kanssa haluaa parisuhteeseen. Senkin saa valita itse, kuinka katkeraksi ryhtyy, mutta se on varma, että katkera ihminen, joka niputtaa kokonaisen sukupuolen edustajat yhteen piikikkääseen mappiin, ei ole hauskaa seuraa kenellekään.

27 kommenttia:

  1. Voiko tällaisesta aiheesta sanoa että ihana kirjoitus? Olin 16 vuotias kun kadulla keskellä kirkasta päivää vastaan kävelevä mies työnsi kätensä haaroihin. 17 vuotias kun humalainen bussissa alkoi nuolla kaulaani. 21 kun baarissa mies löi minua tuopilla päähän kun en halunnut hänen tarjoavan minulle juomaa. Kieltäytyminen tapahtui ihan ei kiitos lauseella, mitään muuta en sanonut, en ilkeää enkä mukavaakaan. Kaikki nuo tapahtumat vahvistivat ajatusta siitä, että en halua kenenkään koskevan minuun jos se ei tunnu hyvältä. En halua parisuhdetta ihmisen kanssa jonka seura ei tunnu hyvältä. Pitkään menikin niin että kukaan ei tuntunut sopivalta. Tällä hetkellä olen kuitenkin ollut monta vuotta vuotta parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa niin sanotusti kolahti. Olen korkeasti koulutettu, mieheni ei. Sillä ei ole väliä, sillä hän on kuitenkin älykäs, hauska ja ennen kaikkea enpaattinen ihminen joka ymmärtää että toisen rajoja tulee kunnioittaa. En etsinyt mitään prinssiä, mieheni on ihan normaali ihminen mutta minulle kuitenkin niin erityinen. Jos naiset ottaisivat jonkun koska nyt vaan pitää olla joku, miehet valittaisivat 15 vuoden päästä tulleensa huijatuksi kun nainen käytti vain siitoskoneena eikä ikinä rakastanut. Mikään vaihtoehto ei ilmeisesti ole hyvä. Kiitos kun kirjoitat tästä aiheesta.

    VastaaPoista
  2. "Etuoikeutuksen ajatus liittyy usein myös parisuhdeväkivaltaan, joka on Suomessa uskomattoman yleistä, ja edelleen useimmiten miesten naisiin kohdistamaa."

    Tämä ei pidä paikkaansa. Ks. http://yle.fi/uutiset/3-5487134

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä, että miehiinkin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan. Tuollainen viranomaisten vähättely väkivaltaa kokeneita miehiä kohtaan on todella kamalaa.

      Tuo Ylen juttu ei tarkoita kuitenkaan sitä, että miehet kokisivat enemmän väkivaltaa parisuhteessa. Naiset kokevat sitä enemmän. Väkivaltaiset naiset turvautuvat helpommin erilaisiin astaloihin, koska eivät yleensä pärjää miehille fyysisesti muuten. Kuten tuossa sanotaankin, törkeää väkivaltaa on suunnilleen saman verran, mutta lievässä ja kuolemaan johtavassa uhrina on yleensä nainen. Tietty osa lievästä väkivallasta jää näkymättömiin kummallakin sukupuolella, todennäköisesti niin, että miesten on naisia vaikeampi ottaa asiaa puheeksi. Edelleen kuitenkin kaikki tutkimukset viittaavat siihen, että parisuhdeväkivalta on sukupuolittunutta, ja uhrina on useimmiten nainen, ja naiselle siitä koituu huomattavasti useammin myös kuolema tai vakavia vammoja.

      Tämän ei missään tapauksessa tarkoita sitä, ettei miehiin kohdistuvasta väkivallasta pitäisi yhtä lailla puhua. Yleensä, kun naisiin kohdistuva väkivalta otetaan esille, homma menee turhanpäiväiseksi väittelyksi siitä, kuka löi ja ketä ja miksi. Olen itse muinoin tutkinut lähisuhdeväkivaltaa, ja ainakin viimeset 30 vuotta keskustelu näyttää pyörineen samaa ympyrää.

      Poista
    2. Sanoisin silti että lauseesi on väärin muotoiltu koska puhut siinä nimenomaan väkivallan kohdistamisesta. Se on sitten eri asia että mitä fyysisistä eroavaisuuksista seuraa – niille eroavaisuuksille kun emme voi mitään.

      Itse lähtisin siitä että pyrkisimme vähentämään väkivaltaisuutta sukupuolineutraalisti ja mitään sukupuolta sen enempää syyllistämättä.

      Poista
    3. Se on oikein hyvä idea. Asioita ei mielestäni kuitenkaan pidä hyssytellä, ettei kukaan syyllistyisi. Ilmiöinä miehiin ja naisiin kohdistuvat (parisuhde)väkivallat ovat myös hieman erilaisia.

      Luulen, että olemme itse asiassa aika samoilla linjoilla asioista, sanamuodoista nyt lähinnä kyse.

      Poista
  3. Googlailin hieman huvikseni ja huomasin mr.Sormaalan ottavan sanojaan takaisin? Väittää kirjoitustaan trolliksi? Ketuttaa kun nämä asiat aina menevät tällaisiksi.

    Kunhan kaikki saisivat asian itselleen selväksi kuten olet uskomattoman hienosti kitetyttänyt noissa kahdessa viimeisessä kappaleessa, niin asiasta saisi asiallisen keskustelun.
    Nyt se vain menee hyödyttömäksi juupas eipäs nirso luuseri keskusteluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomasinkin jo heti julkaistuani, että oli todennut trollanneensa. Vaikea keksiä aikuiselle miehelle syytä tällaiseen trollailuun, mutta vaikeaahan se on monien muidenkin asioiden ymmärtäminen välillä :D Jos tämä oli trolli, mikä oli motiivi? Aika harva kai haluaa kirjoitella sattumanvaraisia asioita valtakunnan päälehteen omalla nimellään ihan huvikseen.

      Ja toisaalta aivan sama. Tää mun ei nyt ollut kuitenkaan trolli :D

      Poista
    2. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005037148.html

      Poista
  4. Ärgh, en käsitä mitä minulta on jäänyt huomaamatta. Olen 32, mielestäni en mitenkään ruma, useasti seurustellut, liikkunut julkisissa tiloissa ja baareissa kuten muutkin, yleensä sekaporukassa kaikkien sukupuolten kanssa. Minuun ei ole käyty koskaan kiinni kadulla, tuskin edes huudeltu. Olen saanut liikkua kaikessa rauhassa yksin myös yöaikaan. Työelämässä monen vuoden aikana olen kohdannut seksististä kommentointia ehkä yhdeltä tai kahdelta dorkalta, joita kukaan ympärillä ei muutenkaan ota vakavasti. Välillä ihmettelen olenko onnistunut elämään jossain erikoisessa kuplassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska tietenkään kaikkea ei tapahdu kaikille. Ja on hyvin tärkeää muistaa, että seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutumisessa ei ole kyse ulkonäöstä. Se on vallankäyttöä, ei osoitus uhrin kauneudesta.

      "Tasa-arvobarometrin 2012 -- Noin joka kolmas vastanneista naisista oli kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana ja miehistä noin joka kuudes. Seksuaalinen häirintä kohdistui erityisesti 15–34-vuotiaisiin naisiin. Heistä noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää miesten taholta. Samanikäisistä miehistä seksuaalista häirintää naisten taholta oli kokenut joka viides. Naisista kaksi prosenttia ilmoitti joutuneensa samaa sukupuolta olevan henkilön häiritsemäksi, miehistä kolme prosenttia.

      Yleisimpiä naisten kokemia seksuaalisen häirinnän muotoja olivat kaksimieliset vitsit, härskit puheet sekä asiattomat vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuvat huomautukset. Näitä oli kokenut joka neljäs tai joka viides naisista kahden viime vuoden aikana. Fyysistä lähentelyä oli kokenut noin kuudesosa naisista ja joka kymmenennelle oli ehdotettu seksiä epäasiallisessa yhteydessä. Miehillä seksuaalisen häirinnän eri muotojen osuudet olivat pysyneet alle kymmenessä prosentissa."

      Lähde: https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/syrjinta/syrjinta-ja-hairinta-suomessa

      Poista
  5. Nojaa. Jos multa yhtäkkiä vaikka kadulla mikrofonin kanssa kysyttäisiin, että oonko kokenut seksuaalista ahdistelua tai epäasiallista käytöstä, niin vastaisin varmaan että "eeeeenh". Sitten lähtisin eteenpäin kävelemään ja mieleen tulisi yksi sun toinenkin juttu. Mä en ole feministi, enkä muutenkaan hyvin kartalla. En siis edes tiennyt, että kaksimieliset vitsitkin voidaan luokitella seksuaaliseksi häirinnäksi - minä kun kerron niitä itsekin (apua, olenko siis ahdistelija!). Sinkkuna olen kyllä kokenut esim. työpaikalla aika paljonkin flirttailua, mutta en ota sitä raskaasti, vaan minusta se on _yleensä_ ihan piristävää. Lienen siis aika huono arvioimaan ja raportoimaan seksuaalista häirintää.

    Yksi juttu on kyllä pakko kertoa. Olin kerran stadissa kolmosen ratikassa ja jostain syystä seisoin käytännössä tyhjässä ratikassa "lastenvaunualueella". Vaunu puksutti Porthaninmäkeä ylöspäin. Yhtäkkiä tunsin kuinka persuksiini tartuttiin napakalla puristusotteella. Takanani istunut spuge oli kaikessa hiljaisuudessa hivuttautunut taakseni ja käynyt kiinni kankkuuni. No, minä sitten aloin huutaa (järjetön reaktio, mutta en voinut sille mitään) ja ukko alkoi nauraa aivan hervottomasti - niin hervottomasti, että tekarinsa tippuivat suusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne kaksimieliset vitsit olekaan seksuaalista häirintää, kun ne kerrotaan kivassa ja tasapuolisessa tilanteessa, ja kaikilla on aidosti hauskaa. Itsekin harrastan hölmöjä läppiä kavereiden kesken aivan vaputuneesti, koska tiedän, että mulle sanottaisiin heti, jos menee överiksi. Ei kai se pyllystä puristaminenkaan kavereiden kesken ole seksuaalista häirintää, jos se on kaikille ok, ja kaikkien mielestä hauskaa.

      Esimerkki tilanteesta, jossa kaksimielinen vitsi voisi olla seksuaalista häirintää, on vaikkapa sellainen, jos esimiehenä toimiva henkilö kertoo jatkuvasti alapääjuttuja alaiselleen, joka kokee tilanteen vaivaannuttavana, mutta ei voi oman asemansa vuoksi kertoa tunteestaan. Asetelma ei ole tasapuolinen, ja toinen ei voi ilmaista omaa fiilistään vapaasti. Flirttailu on aina ok, jos se on kaikille osapuolille ok. Korkeammassa asemassa olevan vastuuseen kuuluu ymmärtää, että asettaa flirttaillessaan alaisensa hankalaan tilanteeseen.

      Mä lainaan tähän nyt MLL:ää: "Sukupuolista häirintää on ei-toivottu huomio, joka liittyy sukupuoleen, esimerkiksi halventava tai alentava puhe toisen sukupuolesta, sukupuoleen liittyvä kiusaaminen, teot, jotka saavat tuntemaan itsensä noloksi, pelokkaaksi, loukkaantuneeksi tai vihaiseksi. Seksuaalista häirintää on muun muassa vihjailu ja seksuaalisesti värittyneet vitsit, vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat puheet ja kysymykset. Ehdottelu, vaatiminen ja fyysinen koskeminen sekä raiskaus tai sen yritys ovat seksuaalista häirintää. Häirintää tapahtuu myös puhelimen ja netin välityksellä. Sukupuolinen huomio muuttuu häirinnäksi silloin kun sitä jatketaan, vaikka huomion kohde ilmaisisi sen olevan epämiellyttävää."

      Poista
    2. Ai niin ja siis unohtui sanoa etten oikein tiedä itkisinkö vai nauraisinko tolle sun sporajutulle :D

      Poista
  6. Ongelma tuollaisissa määrittelyissä on, että ne ovat usein melko subjektiivisia ja esimerkiksi jonkun vitsin kertojan on hankala tietää miten kukakin jonkun vitsin ottaa. On meitä sen verran moneen junaan. Esimiehen, jolla on enempi alaisia, on usein käytännössä pakko olla kuivakiskoinen virkamies, jos haluaa pelata asian varman päälle, koska milloinkaan ei voi tietää kuka ottaa jonkun kevennyksen, kysymyksen tai vitsin ahdisteluna. Joillain naisilla suhtautuminen voi riippua jopa siitä kuka sen vitsin kertoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa vuorovaikutuksessa on aika oleellista se, mikä on osapuolten keskinäinen suhde. Luulen, että kaikilla ihmisillä vitsin hauskuus liittyy aika olennaisesti siihen kuka sen vitsin kertoo ja missä tilanteessa. Mun mielestä subjektiivisuus ei ole ongelma. Jos joku loukkaantuu työpaikalla härskeistä jutuista, vika ei ole loukkaantujassa. Viisas pomo osaa onneksi heittää muutakin hauskaa läppää, kuin härskejä juttuja.

      Poista
    2. "Joillain naisilla suhtautuminen voi riippua jopa siitä kuka sen vitsin kertoo." Ja tää on ongelma koska?

      Tietenkin se suhtautuminen riippuu siitä kuka vitsin kertoo. Ja kyllä, varmasti vaikuttaa asiaan jos vitsin kertoo sellainen ihminen jonka itse kokee viehättäväksi (mitä varmaan ajoit tässä takaa). Mutta semmoisia ne ihmisten väliset suhteet on, toiselta ei siedä sellaista käytöstä mikä joltain toiselta voisi olla jopa toivottavaa. Tasan ei käy nallekarkit.

      Poista
    3. Uhrin syyllistäminen on niin ysäriä. Jos itse tulee kertoilleeksi härskejä vitsejä väärissä tilanteissa tai loukanneeksi muita seksuaalissävytteisillä jutuilla toistuvasti, on kyllä syytä katsoa peiliin. Normaaleilla käytöstavoilla pääsee aika pitkälle.

      Poista
    4. Kommentin pointti taisi mennä hiukan ohi. Ei ole kyse siitä, että olisi jonkun "vika" loukkaantua jostain kommentista tai että uhria jotenkin syyllistettäisiin. Samaten jos kommenttiin reagoiminen riippuu siitä kuka sen sanoi, en hakenut sillä takaa mitään reiluutta, vaan ideana oli korostaa tuota subjektiivisuutta. Jos kommenttiin suhtautuminen riippuu siitä kuka sen sanoi, voidaan minusta puhua jo erittäin subjektiivisesta kokemuksesta, jota sanojan voi olla tilanteesta riippuen hyvin hankala ns. lukea.

      Lähes kaikessa vähänkään toisilleen vieraampien ihmisten kommunikoinnissa toisen tulkitsemisen vaikeus on usein haasteena, joten on aika hassua väittää, ettei subjektiivisuus muka olisi ongelma. Toiset toki osaavat lukea tilanteita ja muita ihmisiä paremmin kuin toiset, mutta mistään itsestäänselvyydestä ei todellakaan ole kyse varsinkin kun ihmiset jossain työpaikalla tms. voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään ja paikan kulttuurillakin on asiaan oma vaikutuksensa. En myöskään tarkoittanut tässä mitään avoimen härskejä alapääjuttuja, vaan paljon useammin kyse on huomattavasti hienovaraisemmista jutuista. Toki noilla ääriesimerkeillä on helppo luoda sellainen vaikutelma, että mitään tulkinnanvaraa ei muka olisi.

      Poista
    5. En vieläkään ymmärrä, miksi subjektiivisuus olisi nimenomaan ongelma. Elämä on subjektiivista kaikilta osin. Se, että ihmiset kokevat häirinnän eri tavoin, ei ole mielestäni kauhean oleellista. Meillä on olemassa lainsäädäntö, joka sitten kyllä epäselvissä tilanteissa linjaa. En haluaisi tyssäyttää keskustelua häirinnästä siihen, että siitä ei nyt oikein voi puhua, kun se on niin subjektiivista.

      Poista
  7. No tosiasiassahan lainsäädäntö linjaa yleensä hyvin lavealla pensselillä. Se antaa raamit ja tuomioistuimet sitten vasta linjaavat (tulkitsevat) pykäliä, tunnusmerkkejä ja aiempia oikeustapauksia kunkin tapauksen mukaan. Lakikirjaa lukemalla harvoin selviää onko jonkun hienovaraiset vitsit tms. häirintää (ts. täyttääkö jonkin rikoksen tunnusmerkit) vai ei, vaan parhaimmillaan tätä sitten pohditaan useammassakin oikeusasteessa jopa useamman tuomarin voimin. Jos kyseessä on yleisen syytteen alainen rikos, tekevät tätä pohdintaa myös poliisi ja syyttäjä. Tämä kallis ja raskas prosessi on olemassa, jotta taataan rikoksesta syytetyn (ja toki myös mahdollisen uhrin) oikeusturva. Jokainen on syytön kunnes on olemassa lainvoimainen tuomio. Sananvapauteen liittyvät rikokset ovat siitä juuri poikkeuksellisia, että niissä tuo syyllisyyden tulkinta on monesti isossa roolissa. Monien muiden rikosten osalta syyllisyys on usein kiistaton, kunhan vain asiasta on olemassa riittävä näyttö.

    Eli siis kyllä tuo subjektiivisuus ja tarkka harkinta liittyen tuohon häirintään on hyvinkin oleellista tai muuten voidaan pahimmillaan perusteettomasti aiheuttaa vahinkoa jollekin perustuen jonkun henkilön hyvinkin subjektiiviseen kokemukseen häirinnästä. Asiaan liittyy myös väärinkäytöksen mahdollisuus eli tahallaan syytetään jotain henkilöä perusteettomasti häirinnästä, vaikka taustalla olisikin joku ihan muu motiivi. Toki työpaikan juttujen päätyminen käräjille tarkoittaa yleensä jo hyvin tulehtunutta tilannetta ja ainakin omasta mielestäni sen tulisi kyllä olla ihan viimeisten keinojen joukossa. Silti samaa riittävän harkinnan periaatetta olisi hyvä soveltaa mahdollisuuksien mukaan myös työpaikan sisäisessä sovittelussa.

    VastaaPoista
  8. Tämmöisen bongasin: http://www.hs.fi/nyt/art-2000005053462.html

    VastaaPoista
  9. Naisten koskemattomuuden puolesta on aiheellisesti kampanjoitu ainakin 80-luvulta eli siitä asti kun minä kiinnitin tyttöihin huomiota. Ymmärsin sanoman siten, että miehen kiinnostus naiseen on lähtökohtaisesti seksuaalista ahdistelua. Se on hyväksyttävää jos kiinnostukseen vastataan, mutta rangaistavuus palaa taannehtivasti. Sen jälkeen ihmettelinkin noin 30 vuoden ajan, miksi sääntöä rikkovat miehet menestyivät naisten parissa ja itse jäin yksin. Nyt jo tiedän, että ei pidä tehdä niin kuin sanotaan vaan niin kuin muutkin tekevät. Minun osaltani tämä oppi on kuitenkin tullut liian myöhään, enkä enää odota elämältäni mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä olisi uskonut, että tämä tekstini kirvoittaa näin paljon keskustelua siitä, mitä on seksuaalinen häirintä. Valitettavaa huomata, kuinka epäselvää se näyttää sittenkin olevan. En olisi uskonut.

      Poista
    2. Tinderiä edeltävän nuoruuteni perustavia kokemuksia oli, että naiset kertovat mikä on seksuaalista häirintää, mutta kukaan ei kerro millä tavoin naisia on lupa lähestyä. Päädyin tulkitsemaan, että lähestyminen ei ylipäätään ole hyväksyttävää. Samalla naisia kähmivät kaverini pariutuivat joka ikinen. Kuka teki väärin?

      Poista
    3. Tottahan se on, ei ole omien vanhempien lisäksi oikein kenenkään vastuulla opettaa, miten ihmisiä lähestytään. Sitä varmaan ihan oikeasti kannattaisi opettaa enenmmän vaikkapa koulussa. Toisille se voi olla luonnostaan helpompaa, toisille vaikeampaa. Myös ympäristö tietysti vaikuttaa siihen, miten helppoa suhteiden solmiminen on. Kun yhtä oikeaa tapaa lähestyä kiinnostuksen kohdetta ei ole, puhutaan helpommin sitten siitä, mikä on ainakin selkeästi väärin, eli juuri vaikkapa kähmimisestä ja seksuaalisesta häirinnästä.

      Mä tunnen monia fiksuja miehiä, joilla on ollut tosi vaikeaa ymmärtää, miten naisia voisi lähestyä. Vaikeutena on monella ollut sen asian ymmärtäminen, että siihen ei ole mitään varmaa kaavaa. Jotkut ovat kokeneet hyödylliseksi sen, että ovat käyneet juttelemassa asiasta ammatti-ihmisen kanssa. Jos nimittäin tuntuu siltä, ettei ole kyennyt solmimaan itseään tyydyttäviä ihmissuhteita koko elämänsä aikana, se on aika raskas taakka kantaa. Sellaisesta tulee helposti vihaiseksi, ja sitten se viha voi kääntyä joko itseen tai vaikkapa vihaksi kokonaista sukupuolta kohtaan.

      Kähmiminen on väärin. Ei tässä elämässä silti mitään takuuta ole, että se, joka pyrkii tekemään oikein, saa suurimman palkinnon.

      Poista