torstai 29. syyskuuta 2016

Tunnemömmöä

Rakas ystävä on raskaana, ja nyt tämä sitten alkoi taas. Olen niin onnellinen, että voisin hyppiä, mutta en uskalla, koska en oikeastaan näe kyyneliltäni eteeni. Ajattelen, että haluan ostaa vauvalle pienen pipon ja pikkuisia sukkia, mutta pelkään itkeväni vauvanvaateosastolla. Haluan kuulla kaiken siitä, mitä ystävälle kuuluu ja jännittää hänen kanssaan, enkä halua kuulla koko asiasta yhtään mitään, enkä edes nähdä kasvavaa vatsaa. Haluan juhlia uutta elämää ja pelkään kuollakseni baby shower- kutsua ja arvailen kauhunsekaisin tuntein, kuuluisiko minun nyt järjestää ystävälle sellaiset juhlat, koska en taida pystyä siihen. Mietin, millainen pinnasänky sopisi ystävien kotiin. Pelkään, että heidän pitää muuttaa kauemmas, jos sänky ei mahdukaan, ja sitten me emme voi hipsiä enää pihan poikki toistemme luo kylään. Odotan kovasti, että tämä uusi syntyisi jo, että saisin tavata hänet, ja ottaa syliin. Toivosin voivani olla hänelle tärkeä ihminen. Ja sitten pelkään, että hajoan, kun näen vauvan, ja joudun vetäytymään oman suruni vuoksi kauemmas. Pelkään, että menetän ystäväni.

Pelkään, etten saa koskaan omaa lasta, ja se pelko on lamaannuttava.

Tahattomasti lapseton ihminen kykenee tuntemaan kaikki maailman tunteet yhtä aikaa, kun kuulee että joku lähipiirissä odottaa vauvaa. Onneksi raskaus kestää yhdeksän kuukautta, jotta itse kukin ehtii sopeutua muutokseen.

Olisipa tässä nyt joku, joka halaisi vähän.

20 kommenttia:

  1. Voi ei... Mä voin vain kuvitella sun tuskan, pitäisin omaa tilannettani "helpompana", mutta uskon, että suru on iso! En nyt oikein osaa mitään sanoa, mutta jotain halusin kuitenkin ilmaista. Voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä, onko suruja ja tilanteita tarpeen edes vertailla. Kaikilla meillä on omamme.

      Poista
  2. Mulla alkoi vähän hengitys salpaantua, kun luin tämän. Itselleni tuo olisi todella vaikea tilanne, koska en kestä mitään raskaus- ja vauvajuttuja yhtään. Mun työparille on syntymässä ensimmäinen lapsenlapsi tammikuussa, mutta se on onneksi ainakin toistaiseksi tajunnut vähän rajoittaa hehkutuksiaan. Tietääkö ystäväsi sun fiiliksistä lapsettomuudesta? Oon huomannut, että aika monet läheisetkin ystävät aliarvioi täysin, miten elämäntilannelapsettomuus koetaan (ja myös sen, mitä keskenmenon kokeneet käy läpi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin miettiä, että tietääköhän kukaan oikeasti mitä käyn läpi tämän kanssa. Mielestäni olen puhunut aika avoimesti, mutta olenko sittenkään, kun joku on koko ajan raskaana, enkä halua tehdä kenellekään vaikeaa oloa? Sisko ja pari kaveria ovat nähneet minut kyynelissä tämän takia, ehkä he ainakin jollain tavalla tajuavat, että tämä on iso asia. Hmm. Pitäisiköhän tehdä aiheesta joku riipaiseva statuspäivitys facebookiin :D

      Poista
    2. Eilen töissä kahvitauolla keski-ikäiset kollegat aloittivat hassunhauskan "synnytyspelottelun", joka oli käytännössä pelkästään mulle suunnattu. Poistuin samantien paikalta, mikä heitä kovasti nauratti. Olisi tehnyt mieli huutaa kurkku suorana, että synnyttäisin vaikka heti, jos saisin mahdollisuuden ja tuloksena olisi elävä vauva. Paikalla oli myös tämä keskenmenosta tietävä työparini. FB-päivityksen lisäksi pitää vissiin tiedottaa asiasta myös työpaikalla...

      Poista
    3. Olen sanaton. Pitäisikö tuollaisissa tilanteissa jotenkin vaan ihan pidäkkeettömästi tokaista, että sori mä menen nyt pois, koska näistä teidän jutuista tulee mulle ihan kauhean paha olo?

      Poista
    4. Ensi kerralla varmaan täytyy. Kauhistuttaa ajatella, että kohta se mun työparin lapsenlapsi syntyy, ja sen jälkeen kahvipöytäkeskustelut tulee vaan enemmän ja enemmän pyörimään tuon aiheen ympärillä.

      Poista
    5. Apua... onks kukaan tutkinut miten tästä voi selvitä järjissään? Vai olisiko tästä edes joku kevyt self-help -opus olemassa?

      Poista
    6. Aloin oikein kelaamaan tätä asiaa: Löytyisiköhän yhtään kirjaa, joka käsittelee lapsettomuuteen liittyviä tunteita, mutta ei pariskuntanäkökulmasta? Niiden pariskunnille suunnattujen materiaalien lukeminen tuntuu yksinelävälle veitsen kääntämiseltä sielussa, ja kun yleensä ei tunnu oikein olevan mitään muuta tarjolla. Kysäisenpä yhdeltä tutulta psykoterapeutilta.

      Poista
    7. Mä oon muuten aloittamassa psykoterapiaa lähiaikoina. Sain Kelan tuen yllättävän helposti (tai sitten oon paljon enemmän sekaisin kun luulenkaan). Jo tieto siitä, että pääsen puhumaan tunteistani jollekin, joka ei ala surkuttelemaan, tylyttämään tai neuvomaan (jos siis osaa hommansa), auttaa jaksamaan.

      Poista
  3. *halaa* Koeta jaksaa kaikesta huolimatta vaikka sekavat tunteet vie hirvittävästi henkisiä voimavaroja. Kyllä se ajastaan helpottaa ja uskon, että pystyt myös nauttimaan ystäväsi vauvasta täysin rinnoin vaikka sitä omaa ei vielä olekaan.

    Ja usko kun sanon, että asioilla on tapana järjestyä vaikka juuri nyt tuntuu sille, että kaikki hajoaa eikä jaksa!

    VastaaPoista
  4. Iso laatikollinen lohdutusta täältä! Sellainen suomalainen psykologi kuin Soili Poijula on kirjoittanut ylipäätään surusta. Muistan hänen kirjastaan (valitettavasti en muista mikä kirja) lukeneeni sellaisesta "näkymättömästä surusta" (en muista mitä termiä käytettiin). Esimerkkinä oli muistaakseni juuri keskenmenon kokeminen tai vaikka kaapissa elävän homoseksuaalin kumppanin kuolema. Kyse oli siis sellaisesta surusta, josta surijan ympärillä olevat ihmiset eivät tienneet. Tilanteen vuoksi surija ei saanut lohdutusta ja hänen piti piilotella suruaan, mikä teki suruprosessista vaikeamman. Kyllä sinä tästäkin selviät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ja lohdusta! Pitääpä tutustua Poijulan tuotantoon!

      Poista
    2. Kiitokset vinkistä munkin puolesta!

      Poista
  5. Jos löydät yksinelävän näkökulmasta kirjoitetun opuksen tahattomasta lapsettomuudesta, niin vinkkaa! Itse kärsin kovasti tilanteestani ja osaan myös eläytyä tämän hetkisiin tunteisiisi täysin. Simpukka - yhdistyskin on aika parisuhdepainotteinen vaikka siellä yksineläviä muistetaankin.
    Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsu tuossa edellä vinkkasi, että Soili Poijulalla voisi olla jotain tilanteeseen soveltuvaa. Lähetin myös sähköpostia yhdelle tutulle psykoterapeutille, katsotaan, keksisikö hän jotain.

      Poista
    2. Niin, ja voimia myö sulle isosti!

      Poista
  6. Haa! Lapsettomuuteen erikoistunut tuttu psykoterapeutti ei tiennyt yhtäkään kirjaa lapsettomuudesta, jossa ei ole parisuhdeoletusta! Uskomatonta. Se on varmaan nyt ihan oikeasti sitten kirjoitettava itse sellainen. Kysyn vielä Simpukasta.

    VastaaPoista