keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Lapsettomien yhdistys Simpukka on tarkoitettu myös elämäntilannelapsettomille

Surffailin pitkästä aikaa Simpukan sivuilla ja löysin mielenkiintoisia juttuja, esimerkiksi vertaisvälityksen ilmoitustaulun, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Lisäksi löysin kyselyn, johon mielestäni kannattaisi vastata. Nämä ihmiset tekevät vapaaehtoispohjalta uskomattoman hienoa työtä, ja ovat kiinnostuneita siitä, minkälaisia palveluja me tarvitsemme. Vaikuttakaa!

Toivon teille kaikille ihanaa juhannusta!

Seuraavaksi aionkin kirjoittaa sitten taas sukujuhlista.

10 kommenttia:

  1. Hei! Onpa mahtavaa, että löysin sattumalta tämän blogin etsiessäni koulutehtävää varten aineistoa. Olen nyt lukenut vasta muutamia kirjoituksia, mutta pystyn samaistumaan tähän aiheeseen hämmentävän hyvin... Erittäin asiallista ja fiksua tekstiä ja hyviä pohdintoja sekä tutkivaakin otetta, kiitos! Mahtaisikohan tämä olla ensimmäinen blogi, jota jopa viitsisi alkaa seurata... Jostain syystä nuo ihquihanat sisustus- muoti- ja "kaikki on meillä niin ihanaa"-blogit ei jaksa kiinnostaa. Sanokaa vaan katkeraksi, mutta ei vaan nappaa. Pintaliitoa, sanon minä. Tässä ollaan oikeiden asioiden äärellä. Nimim. 31-v. yksinasuva lapseton yhden koiran emäntä, joka käy töissä ja opiskelee ja viettää jonkin verran aikaa vanhempiensa ja sisaruksiensa kanssa, koska "ystävillä" on ilmeisesti kaikilla parempaakin tekemistä... :) -M

    VastaaPoista
  2. Moi Viuhti. Jostain syystä haluan kertoa sinulle, että siirryin viime viikolla elämäntilannelapsettomien kerhosta virallisesti lapsettomien joukkoon. Rakas ja kauan toivomani vauvani kuoli kohtuuni. Suru on pohjaton. Aion silti jatkaa blogisi lukemista ja kommentointia, jos se vaan sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna von B! Olen matkalla ja luin viestisi vasta nyt. Olen äärettömän pahoillani että menetit vauvasi. En tiedä, mitä voisin sanoa, mutta varmasti halaisin jos voisin. Toivon, että jatkat blogin mukana. Ja toivon sinulle kaikki maailman voimat juuri nyt.

      Poista
    2. Ja toivon että sulla on lähellä joku auttamassa... Onhan? Vai oletko voinut puhua asiasta kenellekään?

      Poista
  3. Olen puhunut asiasta todella monelle, suurin piirtein naapurin juoposta lähtien. :) Lisäksi menen tänään tapaamaan psykoterapeuttia. Tärkein tuki on kuitenkin ollut oma mieheni, vaikka jossain vaiheessa olin lähes varma, ettei parisuhdekaan selviä tästä koettelemuksesta. Mulla ei edes keskenmeno mennyt niinkuin Strömsössä, vaan pelkästään fyysinen prosessi kesti kuusi päivää ja vaati kaksi vuorokautta sairaalassa. En tosiaan tiedä, miten olisin selvinnyt siitä helvetistä yksin.

    VastaaPoista
  4. Mieheni muuten vitsaili ilmiantavansa mut siitä, että luen edelleen sinkkublogeja ja -keskusteluja, vaikka olen parisuhteessa. Mutta ei, en aio kääntää kelkkaani ja unohtaa koko asiaa heti, kun itseä onnistaa kumppanin löytämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piiloseukkailija on paljastunut ;)! Olen iloinen, että et joudu käymään tätä läpi yksin. Voisiko elämäntilannelapsettomuuden / yksinelämisen kokemus olla silläkin tavalla samankaltainen muunlaisen lapsettomuuden kanssa, että se jää ihmiseen jollain tapaa vaikka elämäntilanne muuttuisikin?

      Poista
    2. Kyllä varmaan. Olen mm. automaattisesti vastannut hääkutsuun tulevani yksin, ja vielä raskaana ollessani muistan pohtineeni, että mitenköhän pärjään vauvan kanssa mun talossa, kun siellä ei ole hissiä eikä 30 neliön yksiössäni ole parveketta ja kylppärikin on pieni... Ilmeisesti muidenkin on yhtä vaikea sopeutua muuttuneeseen tilanteeseeni. Oltiin kummityttöni synttäreillä pari kuukautta sitten, ja muut vieraat kävivät varovaisesti tuijottamassa miestäni kuin uhanalaista eläintä. :D

      Poista
    3. Jännä ilmiö kyllä, tunnistan tämän :)

      Poista