maanantai 28. maaliskuuta 2016

Seurustelen, olen siis olemassa

Tämä pääsiäinen ei viime vuosista poiketen ollutkaan vastentahtoinen neljän päivän hiljaisuusretriitti. En ole ollut yksin koko aikaa. En ole enää ylijäämänainen, joka ehkä kutsutaan mukaan jos ei ole mitään erityistä tekemistä. Tuntuu uskomatomalta, että olen jollekin ykkösvaihtoehto.

On maailman kummallisinta, että nyt kun kaveripariskunnat ovat kuulleet minun tapailevan jotakuta, puhelin onkin taas alkanut soida. "Haluisitteko tulla meidän landelle saunomaan?" "Tuletteko joku ilta meille syömään?" Vaikka suhde on vasta orastava, olen jo muuttunut porukan silmissä parilliseksi. Kukaan ei ole edes tavannut miestä, mutta jostain kumman syystä "me" olemme halutumpaa seuraa kuin minä olin yksin. Aistin ympäristöstä helpotusta: Vihdoinkin minäkin sovin porukkaan.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hyvä elämä ilman perhettä?

Olen viime aikoina miettinyt, että haluaisin tavata muita lapsettomia naisia ja kuulla heidän elämästään. Ympäröivä yhteiskunta ei useinkaan tarjoa (varsinkaan naisille) kovin paljon malleja hyvän lapsettoman tai perheettömän elämän elämiseen. Haluaisin perustaa sinkkujen mummukerhon, jossa vanhat naiset jakaisivat viisauksia elämästä ilman perhettä. (Ai niin, ovatko nämä naiset edes mummuja, jos heillä ei ole lapsia?) Ystäväni, pienten lasten vanhemmat, tarvitsevat vertaistukea elämäntilanteessaan. Minäkin tarvitsen, enkä missään tapauksessa sovi sellaiseen tukiryhmään, jossa on biologisesti lapsettomia pariskuntia. Haluan sinkkumummuidolin, mallin sille, kuinka ilman perhettä voi elää hyvän elämän.