perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta!

Hupsista, blogitauko venähti aiottua pidemmäksi! Se johtuu siitä, että tämä on teemablogi, ja vaikka olenkin sekä sinkku että lapseton, elämäni ei sentään onneksi pyöri pääasiallisesti noiden kahden asian ympärillä. Olen välillä lueskellut Famnen redo -blogia ja Sooloelämää -blogia, mutta muuten olen miettinyt ihan muita asioita.

Jonkin verran kirjoittamattomuuteeni on vaikuttanut myös se, että väsyin lukemaan hyökkäävän sävyisiä kiivaita blogikommentteja. Vaikka en aina kirjoitakaan kivoista asioista tai kivasti, tykkään kuitenkin pitää elämässäni sellaisen jotensakin positiivisen perusvireen, ja siihen aggressiivinen vihamömmö sopii huonosti. Meistä jokainen lukijana tietysti projisoi omia ahdistuksen aiheitaan lukemiinsa teksteihin. Kiukkuisessa palautteessa näkyy hyvin se, millaisia stereotypioita akateemiseen sinkkunaiseen liitetään: Hankala tyyppi. Nirso, luulee itsestään liikoja, yhteiskunnan elätti, kitisijä, harhainen prinsessa, jolle ei kukaan kelpaa. Koska en kerro itsestäni kovinkaan henkilökohtaisia asioita, vihaiselle lukijalle  jää sanojen väliiin paljon tilaa heijastella omia ajatuksiaan sinkkunaisista. Välillä sitä jaksaa lukea enemmän, välillä vähemmän. En kuitenkaan aio ryhtyä jatkossakaan konsensushakuiseksi, koska en ole sellainen. Asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä. Akateemiset naiset haluavat tyypillisesti akateemisen miehen, ja sinkkuus köyhdyttää hemmetisti. Tsädäm! Kuka suuttuu ekana?

Ja sitten jotain ihan muuta: HS:n mielipidepalstalla on loppuvuonna keskusteltu ainakin seuraavan kolmen puheenvuoron verran siitä, miksi naiset eivät löydä itselleen sopivia miehiä.
Miksi koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?
Aion hankkia lapsen yksin - se on yhteiskunnan etu
Minulle ei löytynyt älykästä miestä, eikä heitä riitä muillekaan haluaville
Jos haluaa pahoittaa mielensä ja nostaa verenpainettaan, voi tietysti lukea myös tekstien kommentteja. Minä yritin tutkimusmielessä, mutta totesin, että keksin lomapäivänäni parempaakin tekemistä. Mitä ajattelette noista kirjoituksista?

Olen muuten nyt loppusyksystä, vuosien jälkeen, alkanut taas pohtia, yrittäisinkö kuitenkin tehdä lapsen yksin. Olin jo vakaasti päättänyt, etten siihen ryhtyisi, mutta jospa sittenkin? En usko, että löydän lähivuosina sellaista parisuhdetta, jossa lapsenteko heti tuntuisi hyvältä ajatukselta. Aikaa ei nimittäin tosiaan ole tuhlattavaksi. Otan mielestäni pienemmän riskin sekä lapsen että oman hyvinvointini kannalta jos en ryntää tekemään lasta kauheassa kiireessä jonkun ihan kivan tyypin kanssa. Toisaalta ajatuksissa itää vauvajuttujen lisäksi myös muita huikeita ja hauskoja ajatuksia ensi vuodelle. Kun on täysin vapaa päättämään omista asioistaan, voi harkita aika radikaalejakin muutoksia. Tästä ehkä tulevaisuudessa lisää. Haaveilu on ihanaa!

Toivottavasti myös teidän kaikkien ensi vuodesta tulee huikea, muikea ja juuri teidän näköisenne! Hyvää uutta vuotta rakkaat ihmiset!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Someäidit ja näkymättömät lapsettomat

Kenellekään ei varmaan ole viime päivinä jäänyt epäselväksi, että korppi vie someäidin lapsen. Turvakotitoiminta kituu henkitoreissaan jatkuvien leikkausten vuoksi, mutta Helsingin kaupunki halusi panostaa isolla rahalla tällaiseen luokattomaan syyllistävään aivopieruun. Iso virhe.

Toinen aika iso virhe kävi Ylelle, joka nimesi asiasta Mainonnan eettiseen neuvostoon kannelleet hassunhauskasti "someäideiksi", vaikka toimituksessa tuskin tiedetään kantelijoiden perhetilannetta tai sukupuolta. Ilmaisu on tässä kontekstissa vähättelevä, mitätöivä ja karnevalisoiva, ja jatkaa siten kauniisti Helsingin kaupungin aloittamaa korkealentoista "naiset on ihan tyhmii" -teemaa.

Korppikampanjaa voi kiittää siitä, että se aiheutti paljon mielenkiintoista keskustelua somessa ja muualla. Hyvä, että naisten syyllistämisestä ja yhteiskunnallisesta asemasta puhutaan. Yleinen keskustelu naisena olemisesta on tuonut myös jälleen kerran esille sen, kuinka naiseus ja äitiys koetaan synonyymeiksi. Lisääntymisikäisen naisen elämän ongelmat tiivistetään pitkälti raskauteen tai sen mahdollisuuteen, äitinä olemisen haasteisin ja äitiyden ja työelämän yhdistämisen vaikeuteen. Lapsettomat naiset, ne XX-kromosomiset, jotka eivät ole halunneet tai voineet lisääntyä, ovat näkymättömiä.

Myös ne naiset, joilla ei ole lapsia, kohtaavat työelämässä ja muualla isoja vaikeuksia. Myös he ovat potentiaalisia lisääntyjiä aina siihen saakka kunnes kaikille on ilmeistä, että viimeinen munasolu on varmasti jättänyt emoaluksen. Jos naisessa onkin jotain pahasti vialla lisäännyttyään, hänessä on taatusti vikaa myös silloin, kun hän ei ole lisääntynyt. Lisääntymättä jättänyt nainen on joko sukupuoleltaan epämääräinen tai jos sattuu olemaan kovin viehättävä, varmasti kevytkenkäinen. Sellainen nainen ei osaa sitoutua, rakastaa eikä hoivata. Hän on epäilyttävä sukupuolensa perustehtävän täyttämättä jättänyt olento, kylmä ja epäkelpo epänainen. Lapseton nainen on niin näkymätön, että myös feminismi unohtaa välillä hänen olemassaolonsa.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Patologista hommaa

Perhenormatiiviset avokämmenlitsarit tulevat yleensä pyytämättä ja yllättäen sellaisissa yhteyksissä, joissa niihin ei ole voinut varautua lainkaan. Luin mielenkiintoista juttua lastenpatologin työstä Ylen sivuilta. Lääkäri kertoo vaativasta työstään, syöpädiagnoosien tekemisestä ja siitä, kuinka lapsille pitäisi puhua kuolemasta. Huikean mielenkiintoinen aihe, ihailtava ammattilainen. Ja sitten aivan kuin tyhjästä:

Minulta ei tipu hirveästi empatiaa yli kolmekymppisille ensisynnyttäjille, jotka päätyvät hedelmöityshoitoihin. Kun ensin tehdään ammatti, sitten rakennetaan talo ja lopuksi vasta mietitään lapsia, onhan se aivan väärä järjestys--.

Tässä on varmaan kyseessä joku toimituksellinen epäloogisuus, sillä tuo kommentti ei liity muuhun juttuun millään tavalla. Lapsentekohommat ovat joka tapauksessa sellainen asia, josta kuka tahansa voi missä tahansa tilanteessa ryhtyä kertomaan totuuksia. Niin, siis jokainen, joka on onnistunut saamaan itse lapsia soveliaassa aikataulussa. Sellainen ihminen on lapsentekemisen asiantuntija, ja oikeutettu arvioimaan muiden lastentekotoimia.

Lapsettoman ihmisen yleisimmät stereotyypit ovat seuraavat:
1. Parisuhteessa elävä heteroihminen, jonka lapsettomuus johtuu fyysisistä syistä (ts. empatiaa herättävät lapsettomat)
2. Parisuhteessa elävä tai parisuhteeton heteroihminen, joka nauttii elämästään muilla tavoin, eikä ole valmis vanhemmaksi (ts. itsekkäät hedonistiset lapsettomat)
3. Parisuhteessa elävä tai parisuhteeton heteroihminen, joka rakentaa itselleen täydellistä uraa ja kotia, ja lykkää siksi lapsentekoa (ts. itsekkäät materialistiset uralapsettomat)

Valtava joukko lapsettomia ihmisiä ei sovi mihinkään noista sterotyypeistä. Jos ihmiset pysähtyisivät ajattelemaan sitä hetkeksi, he ehkä puhuisivat lapsettomista ja lapsettomille vähän ystävällisemmin. 

Siihen tietysti tarvittaisiin vähän sitä empatiaa.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kuka uskaltaa tehdä lapsia?

Onkohan minun silmiini vain sattumalta osunut jo pidemmän aikaa äärimmäisen negatiivisia artikkeleita lapsiperheiden elämästä, vai onko tosiaan niin, että lapsiperhearjen kauheudesta kirjoitetaan nykyään todella paljon? Vanhemmat näyttävät häilyvän aivan kuilun partaalla väsymyksestä vähintään ensimmäiset kolme vuotta lapsen syntymästä. Omaa aikaa ei ole, suihkuun ei ehdi, hyvä jos vessaan, rahat on loppu ja mahdollinen parisuhde nitisee liitoksistaan. Kun noita juttuja lukee, sitä alkaa ihmetellä, että miten ja miksi kukaan edes uskaltaa tehdä/saada lapsia. Varsinkin yksinhuoltajien elämä näyttää juttujen perusteella olevan sellainen limbon esiaste, jollaista ei toivoisi pahimmalle vihamiehelleenkään. Noinko kamalaa se todella on? Ei kiitos minulle.

Pitkästä aikaa oli hauska törmätä myös puheenvuoroon, jossa sanotaan, että oikeaa ikää perheen perustamiselle ei ole. Ja tässä yhteydessä ei siis tarkoiteta sitä, ettei perhettä kannata perustaa missään iässä, vaan sitä, että jälkikasvun täysipäisyys ei ole vanhemman iästä kiinni. Kauhean kiva juttu tavallaan, kunnes pääsee loppuun saakka. Jokseenkin ristiriitainen loppuvaikutelma, vai mitä mieltä olette?

perjantai 28. lokakuuta 2016

Perhevalmennus

Ystävä kävi perhevalmennuksessa. Ensimmäinen tehtävä oli kuulemma miettiä ryhmissä, miten raskaus on vaikuttanut parisuhteeseen. Yksin odottavat naiset olivat hiljaa. En voi sanoa tästä tämän enempää seuraavista syistä:
1. Olen töissä ja kahvitaukoni taisi jo venähtää ystävän kanssa päivitellessä.
2. En edes tajua mitä perhevalmennus on ja kenelle se on tarkoitettu. Joissain kaupungeissa siellä kuulemma käy pappi markkinointikeikalla ja ilmeisesti joissain ei ole vielä huomattu, ettei kaikilla raskaana olevilla ole parisuhdetta.
3. Mieleeni tulee ainoastaan niin rumia kirosanoja, ettei niitä voi julkaista.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Hyvä näin

Tajusin tänä syksynä, että on jo kolmas vuosi, kun kaverit sanovat ilmoittavansa minut Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan seuraavana vuonna. Aion ehdottomasti kieltäytyä tästä kunniasta, mutta olenkohan tosiaan vielä neljännen kauden alkaessakin parisuhteeton? Nyt se tuntuu aika todennäköiseltä, koska minkäänlaista intoa miehen löytämiseen ei ole. Nautin tällä hetkellä aivan tolkuttomasti siitä, ettei tässä ole ketään pyörimässä. Viime viikolla rekisteröidyin deittiin, kun jotenkin tuntui siltä, että niin kuuluu tehdä. Peruin tilaukseni tänään, kun muistin taas, ettei olekaan pakko. Jotenkin tuo Ensitreffi-ohjelma on kyllä ihan paras lääke parisuhteen kaipuuseen. Nyt on hyvä näin.

perjantai 14. lokakuuta 2016

"Älkööt sinkut vinkuko" - miksi taloudellisesta epätasa-arvosta puhuminen herättää vihaa?

On ollut mielenkiintoista huomata, miten paljon tunteita sinkkujen taloudellisista asioista kirjoittaminen herättää. Lähestulkoon kaikki hyökkäävät ja ilkeät kommentit, jotka blogini on kirvoittanut, ovat liittyneet nimenomaan teksteihini yksinelävien taloudellisesta epätasa-arvoisuudesta suhteessa perheellisiin. Olen miettinyt paljon sitä, miksi epätasa-arvon olemassaolo on niin vaikeaa hyväksyä ja miksi siitä puhuminen ärsyttää niin paljon. Vaikuttaisi siltä, että yksinelämisen nähdään olevan niin vahvasti joko oma valinta tai oma vika, että sen aiheuttamasta absoluuttisesta tai suhteellisesta köyhyydesta puhuminen kuulostaa turhalta narinalta. Kommenteista (joista osaa en ole julkaissut, koska ne ovat olleet asiattomia) on tullut sellainen kuva, että yksinelävää pidetään niin epäonnistuneena ihmisenä, että hänen tulisi ymmärtää hävetä yksin ja hiljaa, ja olla vaatimatta itselleen mitään.

Raija Eeva on tutkinut yksinelämistä, ja sitä, miten meistä puhutaan. Tutultahan tuo kuulostaa. Eeva toteaa esimerkiksi, että yksineläviä voi nimitellä miten vain ja he ovat alisteisessa asemassa yhteiskunnassa. Heillä ei ole oikeutta vaatia itselleen hyvää elämää, heille eivät kuulu samat asiat kuin muille, heidän on oltava vaatimattomia. Yksinelävät ovat hiljaista joukkoa, mutta silloin kun he puhuvat, heidän äänensä uhkaa perheellisten valta-asemaa, ja se herättää pelkoa ja raivoa.

En aio olla hiljaa taloudellisesta epätasa-arvosta jatkossakaan. Enkä aio vaieta muutenkaan. Pitäkää te muutkin yksinelävät meteliä itsestänne. Hautaan päätyminen hiljaisena ja nöyränä ei ole mikään erityinen meriitti. Meillä on ääni ja oikeus käyttää sitä.

Vasemmistoliitolla oli taannoin kamppiksessa huomioitu yksinelävät, mutta onkohan mikään muu puolue ilmaissut tahtotilaansa meidän miljoonan yksinelävän suomalaisen tilanteen parantamiseksi?

torstai 13. lokakuuta 2016

Päivän ironia ja hyvä blogilinkki

Minulle ei tapahdu mitään erityistä. Elämä on syksyistä, arkista ja ihan hyvää. Käyn töissä, lenkitän koiraa, kirjoittelen ja tapaan kavereita. Parisuhteettomuus tuntuu suhdeyritelmän jälkeen taas aika hyvältä olotilalta. En juuri nyt kaipaa mitään lisää tähän. Toisaalta välillä myös vaikuttaa siltä, että universumi yrittää vihjailla minulle jotain: Tänään olisin halunnut paistaa aamiaiseksi viimeisen kaapissa olevan kananmunan. Olin kuitenkin vahingossa tökännyt jääkaapin liian kylmälle, ja koska munakenno oli kiinni jääkaapin takaseinässä, muna oli jäässä. Olin siis pakastanut munani. Tarkoittaako tämä jotain?

Sooloelämää-blogissa on onneksi ansiokas juttu yksinelämisestä, koska minä olen näköjään taas vajonnut jokasyksyiseen onnellisen pehmeään aivokoomaani, enkä jaksa ajatella mitään järjellistä.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Hei, olen Viuhti ja olen tahattomasti lapseton

Tänään sanoin ensimmäisen kerran ääneen työpaikalla tarpeeksi turvallisessa porukassa: "Mä olen tahattomasti lapseton". Keskustelun aihe käsitteli sitä, voiko lapseton ihminen tajuta lapsista mitään ylipäänsä, tai varsinkaan toimia ammatissa, jossa ollaan lasten kanssa tekemisissä. (Kirjoitin näistä Asiantuntijahommista jo joskus aiemmin.) Kuten odotinkin, reaktio oli empaattinen, koska tiesin keskusteluseurani olevan kanssani jo lähtökohtaisesti samaa mieltä: Vanhemmuuden kokemusta ei voi korvata millään, mutta lapsista voi tietää paljonkin ja heidän kasvuaan voi tukea työkseen siitä huolimatta, että on itse lapseton.

Heti kun olin tehnyt tunnustukseni, alkoi jotenkin hävettää. Huomasin, että sanomani oletettiin tarkoittavan biologista lapsettomuutta.Teki mieli alkaa selitellä, mutta en alkanut. Vuosien et-lapsettomuusbloggaamisesta huolimatta saan näköjään edelleen itseni kiinni siitä ajatuksesta, ettei tämä nyt ehkä ole kuitenkaan ihan oikea juttu. Että ansaitsinkohan nyt tuotakaan empatiaa sitten?

Ja sitten jotain ihan muuta: Edellisen postaukseni jälkeen kommenteissa mietimme, onko et-lapsettomille olemassa mitään luettavaa. Hipsu muisteli, että psykologi Soili Poijula olisi kirjoittanut jotain piilossa olevasta näkymättömästä surusta, mutta kenellekään ei tullut mieleen ihan suoraan sellaista kirjaa, joka sopisi yksinelävälle tahattomasti lapsettomalle. Kysäisin sitten asiaa yhdeltä tutulta lapsettomuushommia tekevältä psykologi-psykoterapeutilta, eikä hänellekään tullut mieleen mitään tilanteeseen sopivaa luettavaa. Ihan kauhean outoa, jos tästä ole kirjoitettu mitään. Kukaan elämäntilannelapseton ei halua joutua prosessoimaan tilannettaan tällaisten avulla. Kysyn vielä Simpukasta, olisiko heillä jotain kirjasuosituksia, ja jos heilläkään ei ole, kirjoitan sen hemmetin kirjan itse.

torstai 29. syyskuuta 2016

Tunnemömmöä

Rakas ystävä on raskaana, ja nyt tämä sitten alkoi taas. Olen niin onnellinen, että voisin hyppiä, mutta en uskalla, koska en oikeastaan näe kyyneliltäni eteeni. Ajattelen, että haluan ostaa vauvalle pienen pipon ja pikkuisia sukkia, mutta pelkään itkeväni vauvanvaateosastolla. Haluan kuulla kaiken siitä, mitä ystävälle kuuluu ja jännittää hänen kanssaan, enkä halua kuulla koko asiasta yhtään mitään, enkä edes nähdä kasvavaa vatsaa. Haluan juhlia uutta elämää ja pelkään kuollakseni baby shower- kutsua ja arvailen kauhunsekaisin tuntein, kuuluisiko minun nyt järjestää ystävälle sellaiset juhlat, koska en taida pystyä siihen. Mietin, millainen pinnasänky sopisi ystävien kotiin. Pelkään, että heidän pitää muuttaa kauemmas, jos sänky ei mahdukaan, ja sitten me emme voi hipsiä enää pihan poikki toistemme luo kylään. Odotan kovasti, että tämä uusi syntyisi jo, että saisin tavata hänet, ja ottaa syliin. Toivosin voivani olla hänelle tärkeä ihminen. Ja sitten pelkään, että hajoan, kun näen vauvan, ja joudun vetäytymään oman suruni vuoksi kauemmas. Pelkään, että menetän ystäväni.

Pelkään, etten saa koskaan omaa lasta, ja se pelko on lamaannuttava.

Tahattomasti lapseton ihminen kykenee tuntemaan kaikki maailman tunteet yhtä aikaa, kun kuulee että joku lähipiirissä odottaa vauvaa. Onneksi raskaus kestää yhdeksän kuukautta, jotta itse kukin ehtii sopeutua muutokseen.

Olisipa tässä nyt joku, joka halaisi vähän.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Luin ja tykkäsin

Psykologi, psykoterapeutti Lotta Heiskanen kirjoittaa Väestöliiton sivuilla torjumisesta ja torjutuksi tulemisesta: Lotta Heiskanen: Torjuntavoittoja Pidin tästä tekstistä. Jos voi luottaa siihen, että toinen uskaltaa niin halutessaan torjua jämäkästi mutta ystävällisesti, lähestymisen ei pitäisi olla pelottavaa. Ja jos ei osaa olla ystävällinen torjuessaan, se on sitten torjujan häpeä, ei lähestyjän. Kenenkään ei pitäisi loukkaantua siitä, jos toinen kertoo tykkäävänsä.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Mainoksen uhri

- OLEN RASKAANA!
- IHANAAAAA!

Kaksi naista kiljahtelee mainoksessa eteerisessä valaistuksessa hysteerisin maneerein. Iiiiiik! Siis mä en kestä!

Joo, no en mäkään. Tuo maailman ärsyttävin raskaus- tai ovulaatiotestin tai jonkun sellaisen mainos tulee pakollisena alkupalana youtubessa minulle vastaan ihan koko ajan. Tänään klikkasin bussissa auki jonkun hyvin oleellisen kissavideon, ja sieltähän se sitten taas pärähti. Olisinpa tajunnut, että kännykkässä oli äänet täysillä. Edessä istuva mummeli kääntyi ilahtuneena myhäilemään ja nyökyttelemään hyväksyvästi suuntaani. Hymyilin takaisin. En raaskinut sanoa, että sori, nyt tuli väärä hälytys.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hei urpo, tee lapsi!

Hesarissa on taas juttu siitä, kuinka urpoja lapsen tekoa lykkäävät ovat. Mukaan on liitetty kiva testikin. Jipii.


Juttu on valitettavasti luettavissa vain tilaajille, mutta jos nyt mitä kohteliaimmin lainaan alkua, te muutkin saatte ehkä kuvan siitä, mistä on kysymys: 

Aiotko hankkia lapsia? Ehkäpä – kunhan maapallo on kierretty, loppututkinto tehty, unelmien työpaikka saatu ja sielunkumppani löydetty.

Näin se juttu alkaa. Ja sitten se valitettavasti jatkuu.

Ihmiset eivät tajua ikääntyvänsä, sanoo asiantuntija. Ajattelevat, että kun käyvät jumpassa ja pitävät itsensä kunnossa, hedelmällisyys on ikuista. Eivät ymmärrä että iässä a hedelmällisyys on enää b, kun iässä c se olisi ollut kuitenkin ollut vielä d. Ja vielä muistutetaan siitäkin, että nuorempana on kivempaa olla vanhempi, kun jaksaa paremmin, ja nuoremmat isovanhemmatkin ovat kivempia ja reippaampia kuin vanhemmat isovanhemmat. Ja sitten helmenä: 

Sitä paitsi nuoret vanhemmat ovat luottavaisempia. ”Nelikymppiset vanhemmat ovat usein niin kiinni lapsessaan, että eivät uskalla jättää lastaan edes hoitoon".

Vau.

Keitä nämä idiootit ovat, jotka eivät tiedä hedelmällisyytensä rajallisuutta? Onko heitä todella niin paljon, että lääkäreiden väestöpoliittinen vastuu on tämänkaltainen syyllistäminen? Olen lukenut ja kuullut tällaista puhetta paljon, mutta en ole koskaan tavannut ketään, jolle olisi ihan oikeasti käynyt niin, että lapset jäivät hankkimatta siksi, että piti nelikymppiseksi asti ihan omaksi ilokseen kierrellä maailmaa ja hankkia tutkintoja ja työpaikkoja. Se, että minä en näitä ihmisiä tunne, ei tietenkään tarkoita sitä, ettei heitä olisi olemassa, mutta siitä huolimatta minun on vaikeaa ymmärtää, mikä tämänkaltaisen keskustelun funktio on.

Kuinkahan monen elämän suorittajan taustalta löytyisi empaattisesti kysymällä ja ihmiseen tutustumalla kuitenkin jotain ihan muuta, kuin sen kaltainen älyllinen vajavaisuus, ettei kykene ymmärtämään ihmisen lisääntymiskyvyn yhteyttä ikään? Voiskohan olla niin, että takana voisi olla isoja pettymyksiä ihmissuhteissa, pelkoa taloudellisesta pärjäämisestä, huolta jaksamisesta epävarmojen työmarkkinoiden puristuksessa? Ehkäpä reissaileva ja unelmiensa työpaikkoja metsästelevä ikinuori ei ole löytänyt kumppania vierelleen, ja haluaa siitä huolimatta elää hyvää elämää. Ja ehkäpä se, että hän kertoo elämästään ja itselleen tärkeistä asioista ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi tuskallisen tietoinen ajan kulumisesta ja siitä, mitä yhteiskunta häneltä oikeastaan odottaisi.

Jos haluat yhden lapsen, sinun tulisi aloittaa viimeistään 35-vuotiaana. Minä täytän ihan kohta 36. Kylläpä piristi. Jos jutun funktio oli se, että joku keski-ikää lähestyvä elämäntapabailaaja herää todellisuuteen, lopettaa sekoilunsa ja hankkiutuu raskaaksi, epäilen, että tulokset ovat laihat. Tällaisella puheella saadaan kyllä aikaan lisää keskustelua klassikkoaiheesta "Mä olen parempi vanhempi kuin sä, koska mä tein lapset iässä x, ja se vaan on enemmän oikein". Ja ihan takuuvarmasti saadaan aikaan lisää syyllistävää puhetta lapsettomia kohtaan, ja lisää pahaa mieltä niille, joiden elämä ei mennytkään ihan sillä tavalla kuin yhteiskunnan mielestä olisi kivointa.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Rydmanin eläke-ehdotus: lapsettomille vähemmän

Katson aika vähän telkkaria ja tajusin vähän jälkijättöisesti, että a2 on tosiaankin se ohjelma, jossa iso määrä ihmisiä tuodaan studioon huutamaan toistensa päälle. Olen nyt katsonut lisääntymis-iltaa (sic!) tunnin ja vartin verran Areenasta. Huutoa on ollut yllättävän vähän, mutta Wille Rydman ehdotti juuri, että eläkkeen suuruuden voisi sitoa siihen, kuinka monta lasta on saanut aikaiseksi. Enemmän lapsia, isompi eläke.

Minä maksan mielelläni veroja siitä, että toisten lapset saavat mennä neuvolaan, päiväkotiin ja kouluun, ja niiden vanhemmat saavat edes vähän korvausta siitä, että hoitavat niitä lapsiaan. Suomen yksineläjät ovat kuitenkin jo nykyiselläänkin Euroopan toiseksi köyhimpiä, rahaa jää käyttöön aivan merkittävästi vähemmän kuin pariskunnille. Köyhyys on yksineläjien keskuudessa hyvin yleistä. Suomessa on todella paljon perheettömiä ihmisiä. Enpä ihmettele, että tuo vapaaehtoisesti lapseton henkilö tuolla studiossa sanoikin, että kokee olevansa vähän väärässä keskustelussa, kun tahallinen tai tahaton lapsettomuus sivuutetaan lähinnä reunahuomautuksena.

Kenellä on pokkaa ehdottaa, että köyhdytetään köyhiä entisestään? Mikä puolue julkeaa esittää, että lyötyä pitää lyödä lisää, varmistaa hänen köyhyytensä kehdosta hautaan poliittisin toimenpitein, koska hän ei sopinutkaan yhteiskuntanormiin? Jos lapsettomilta viedään eläke, voitaisiinko se viedä sitten samalla vaikkapa syöpäsairailta? Hyvin kalliiksi tulevat yhteiskunnalle sellaiset sairaat ihmiset, työkyvyttöminä makoilevat päivät pitkät loisimassa. Ja jos vaikkapa syövän seurauksena ovat joutuneet luopumaan lisääntymiselimistään, onhan siitä nyt viimeistään syytä sanktioida jollain tapaa. Eläkkeet pois, annetaan kotihoidontukeen ja lapsiperheiden verohelpotuksiin nekin rahat mieluummin. Kuolkoot kadulle, kurjat.

Perheistä puhutaan politiikassa niin paljon, että pyörryttää. Jos yksineläjiä on miljoona ja vapaaehtoisesti tai tahattomasti sinkkuja ja/tai lapsettomia ihmisiä myös legioonallinen, ja kaikki tutkimukset osoittavat, että nykypolitiikka syrjäyttää meitä, voisko joku puhua joskus myös meistä?

Yst. terv. nimim. "Eläkkeeni viette vain kuolleen ruumiini yli, tosin tuskinpa eläkkeelle pääsenkään, koska yksineläjät kuolevat nuorempina koska ovat onnettomia, eikä heillä ole varaa lääkkeisiin, mutta ehkäpä se on sitten evoluutiota"

#kokoomus #rydman #äläviemuneläkettäoonköyhä #kannattaiskomennäkortistoonsamantien #mikäonkuneityöntekomaistunuorille

Edit 5.10.16: Katsoin juuri 15.9. tulleet Noin viikon uutiset. Ensimmäiset kuusi minuuttia on aika hauskaa tykitystä tästä aiheesta. Ihan hyvin upposi.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lisääntymisilta telkkarissa 12.9.

Törmäsin sattumalta tällaiseen linkkiin:


Sattuneesta syystä tämä puhutteli melko paljon. Huomasin sitten, että ma 12.9. on kakkoselta tulossa klo 21.30 jotain jonka nimi on "lisääntymis-ilta". Tuon klipin jälkeen tuntuu tarpeelliselta katsoa tämä ohjelma.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Tapaslajitelma kahdelle

Meille on tullut tavaksi käydä siskon ja hänen miehensä kanssa muutaman kerran vuodessa syömässä eräässä ravintolassa, jossa ruoka ja palvelu ovat mielettömiä ja illasta selviää kuitenkin kohtuullisella budjetilla. Kun sisko ja mies tilasivat taas eilen alkupalaksi tapas-lajitelman kahdelle, laskeskelin, että tämä on ainakin viides kerta, kun minua harmittaa, että joudun tyytymään yhteen alkupalaan, koska olen sinkku. Yhden alkupalan hinta on seitsemän euroa, lajitelma maksaa 25 euroa, ja siihen kuuluu kuutta tai seitsemää eri tapasta. Lajitelma on liian iso syötäväksi yksin, ainakin jos ajatuksena oli syödä jotain muutakin, ja yksin maksettuna se maksaisi enemmän kuin kallein pääruoka. Se ei kuitenkaan maksa 49 euroa, kuten seitsemän tapasta yksin maksaisi.

Haaveilin saamatta jääneistä lohipastrameista vielä aamulla ja aloin sitten miettiä, että mikähän este siihen mahtaa olla, ettei lajitelmaa voi rakentaa samalla tavalla yhdelle henkilölle. Tapakset ovat irrallisia asioita, sen kun vain laittaa lautaselle kahden sijaan yhden kappaleen jokaista. Nerokasta! Koska en kuitenkaan halua aiheuttaa tarjoilijalle hankalaa tilannetta, jossa hän joutuisi soveltelemaan annoksia ja keksimään niille sitten hintoja (pelkään, että siinä kävisi niin, että päätyisin maksamaan jokaisesta tapaksesta täyden hinnan, sinkkulisä, tiedättehän), kysäisin ravintolasta sähköpostilla, voisiko listalla olla tapas-lajitelma myös yhdelle henkilölle. En ole vielä saanut vastausta.

Naurattaa aika paljon tämä ensimmäisen maailman ongelmani tänä aamuna. Mutta ihan vakavasti puhuen: Miksi ei voisi joskus vähän kyseenalaistaa sitä, että tämä maailma on rakennettu kahdelle? Ei siihen mitään järkevää syytä ole, että sinkun pitäisi tyytyä vähempään tai maksaa kaikesta enemmän. Se nyt vain on ollut tapana.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Onko pakko jos ei halua?

Olen varma kahdesta asiasta:
1. Haluan tavata miehen, jonka kanssa voin viettää loppuelämäni, ja haluan tavata hänet pian.
2. En halua yksillekään nettitreffeille.

Mitähän tässä keksisi?

torstai 4. elokuuta 2016

Ja sitten sä olet taas yksin

Pisinkin loma loppuu joskus, hei taas pitkän tauon jälkeen! Lupasin viimeksi kirjoittaa sukujuhlista, mutta tulikin tässä välissä muuta sanottavaa. Syntyi akuutti tarve palata vielä 9.6. kirjoittamani tekstin teemoihin (Entäpä jos sinussa ei olekaan mitään vikaa?). Eilen nimittäin huomasin suureksi ahdistuksekseni olevani jälleen tahtomattani osallisena seuraavanlaisessa keskustelussa, kun kaverin kaveri kuuli jostain, että olen miettinyt tapailusuhteen päättämistä:

- Ai miksi te eroatte?
- Se on aika monimutkainen juttu.
- Mutta sehän on ihan kiva mies!
- Niin on, se on todellakin ihan kiva mies. Siinä on nyt kuitenkin kaikenlaista.
- Eli sä olet hankala, niinkö?
- Joo, no vaikka sitten niin.
- Mitä sä sitten aiot tehdä? Sitten sä olet taas yksin!
- No katsotaan sitä sitten.
- Siis säkö todella aiot sitten taas vaan olla yksin? Sekö sitten on parempi?
- No en aio, aion löytää  sellaisen miehen, jonka kanssa voin viettää loppuelämäni.
- Ja niitähän tunnetusti tuolla pyörii vapaana pilvin pimein.
- Voidaanko puhua jostain muusta?

Kun 35-vuotias pysyvältä pariutumiselta välttynyt ihminen ei halua jatkaa tapailusuhdetta, se ei ole hänen asiansa vaan koko yhteisön asia. Kärkkäitä mielipiteitä ja tuomitsevia kommentteja satelee joka puolelta: Jäät yksin, olet nirso, miksi löydät aina vääränlaisia miehiä, jos pukeutuisit vähän toisin, olisit vähän erilainen, toisenlaisella asenteella, mikä on kun ei kukaan kelpaa, mikä oikein luulet itse olevasi? Ne, jotka eivät halua loukata, vaihtavat puheenaihetta, vaikka oikeastaan tarvitsisin nyt tukea ja jonkun, jonka kanssa jutella. Olen ihan oikeasti surullinen suhteen päättymisestä. Tämäkään ei nyt sitten toiminut.

Minä olen se myyttinen tyyppi, joka on ihan oikeasti mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Te arvioitte, että kalibroin hyvän suhteen jonnekin sellaisiin sfääreihin, ettei mikään suhde voi sinne yltää, mutta te erehdytte. Jokaisen suhteen päättymiseen on ollut hyvä syy, ja minä olen yrittänyt parhaani. Totuuden tästä suhteesta ja siitä, miksi yhteistä tulevaisuutta ei ole, tiedämme minä ja se toinen osapuoli. Siihen päätökseen en tarvitse hyväksyvää leimaa keneltäkään, enkä oikeastaan mielipiteitä lainkaan.

Lupaan ja vannon teille hyvät sinkkujentuomitsijat, että meistä paatuneista vanhoistapiioista ja -pojista joka ikinen katsoo turhankin säännöllisesti peiliin ja miettii sitä, mikä itsessä on vialla. Me emme tarvitse teitä muistuttamaan, että jos olisimme vähän erilaisia, mekin saattaisimme löytää jonkun, tai saada jotain kestämään. Osa meistä käy terapiaa myöten miettimässä näitä asioita, vaikka totuus on, että monella on käynyt vain huono tuuri.

Loppupiristykseksi pitää kuitenkin vielä jakaa tämä iloinen tieto: Olin tosi ilahtunut, että useampi tuhat lukijaa kävi lukemassa tuon edellisen tekstini aiheesta, ennen kuin ensimmäinen päätti kertoa, mikä kaikki minussa on vialla. Kiitti siitä!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Lapsettomien yhdistys Simpukka on tarkoitettu myös elämäntilannelapsettomille

Surffailin pitkästä aikaa Simpukan sivuilla ja löysin mielenkiintoisia juttuja, esimerkiksi vertaisvälityksen ilmoitustaulun, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Lisäksi löysin kyselyn, johon mielestäni kannattaisi vastata. Nämä ihmiset tekevät vapaaehtoispohjalta uskomattoman hienoa työtä, ja ovat kiinnostuneita siitä, minkälaisia palveluja me tarvitsemme. Vaikuttakaa!

Toivon teille kaikille ihanaa juhannusta!

Seuraavaksi aionkin kirjoittaa sitten taas sukujuhlista.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Entäpä jos sinussa ei olekaan mitään vikaa?

Hei sinkku. Kirjoitan sinulle tähän tällaisen viestin, johon voit aina palata sen jälkeen, kun orastava suhde ei ole sittenkään kantanut ja muut alkavat vihjailla, että olet liian nirso tai muuten viallinen.

Sinä olet aikuinen ihminen ja tiedät kyllä itse toimiiko suhde vai ei. Et ole liian nirso, vaan sinulla on oikeus olla rakastunut siinä missä muillakin. Sinun ei tarvitse tyytyä minkään ikäisenä eikä missään elämänvaiheessa sellaiseen, mikä ei tunnu sinusta hyvältä. Sinulle kuuluu yhtä paljon hyvää kuin muillekin. Kenelläkään muulla ei ole oikeutta määritellä sitä, mikä on sinulle hyvä. Olet oman elämäsi paras asiantuntija ja päätöksentekijä ja ansaitset ratkaisuillesi lähipiirisi tuen.

Mun mielestä olisi kauhean kiva, jos joku sanoisi mulle joskus noin, eikä kehottaisi pääsemään yli sellaisista asioista suhteissa, joista tuskin olisi itsekään valmis pääsemään yli omassaan. Ei pitkäaikainenkaan sinkkuus voi tarkoittaa sitä, että ei ole oikeutta olla onnellinen. Voisinkin alkaa lukea tuota itselleni peilin edessä aamumantrana.


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Pikainen lounastuntihuomio

Söin tänään lounasta vähän etäisempien työkavereiden kanssa, sellaisten, joiden kanssa hoidetaan asioita lähinnä sähköisesti ja tavataan harvemmin. Oli mukavaa, juteltiin kesäsuunnitelmista, puhetta riitti. Isosta seurueesta useampi kysyi minulta spontaanisti lounaan aikana: "Mitäs kesäsuunnitelmia teillä on?" Meillä? Kenellä meillä? Kukaan ei tiedä yksityiselämästäni mitään, mutta oletusarvoisesti minulla on kuitenkin parisuhde. Tekisi mieli keksiä mielikuvituspoikaystävä näitä tilanteita varten. Keksisinkö muutaman muksunkin siihen vielä kaupan päälle?

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lapsettomuusmateriaalia

Muutama vuosi sitten harkitsin lapsen tekemistä yksin lahjasolulla ja kävin juttelemassa asiasta klinikalla. Tänään siivotessani papereita löysin tuolloin saamani esitteen. Se näyttää tältä:





Mitä ilmeisemmin ainakaan muutama vuosi sitten ei siis ollut tarjolla asiallista materiaalia muille kuin (hetero?-)pariskunnille. Toivottavasti nyt on jo toisin. En muista ajatelleeni tuolloin asiasta mitään sen ihmeempää, mutta jos nyt olisin menossa hankkiutumaan yksin raskaaksi, en missään tapauksessa haluaisi saada tällaista esitettä käteeni.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Lapsettoman elämää meemeinä ja muutama linkki

Välillä on tuntunut tältä:


Parhaimpina päivinä herään näin:


Ja sitten tulee näitä hetkiä:


Ja tietysti se vuoden pahin päivä:


Huonona hetkinä nämä ovat liikaa:


Onhan se ihanaa, että elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, mutta joskus voisi olla ihan kiva, ettei näitä kaikkia tarvitsisi tuntea saman päivän aikana.

Kuvia selaillessani löysin luettavaa:

Elämäntilannelapsettomuudesta, Daily Mail
(Päivitys: Tämä on aivan käsittämättömän hyvä teksti! Kunpa olisin löytänyt jotain tällaista neljä vuotta sitten!)



Kivaa viikonloppua rakkaat lukijat!

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kenen etu on, että yksineläjät pidetään köyhinä?

Miten sulla ei muka taaskaan ole rahaa, kysyy kaveri. Mihin sun kaikki rahat menee? Epäilevät, että en osaa säästää ja vietän holtintota elämää. Ostelevat puolisojen kanssa asuntoja, kun minä venytän vuokrakämpässäni kuun lopussa penniä, siirrän sähkölaskun eräpäivää ja pelkään vanhuutta. Kuka minusta pitää huolta sitten vanhana, kun en näköjään saa säästöön mitään? Eikä tästä oikein kehtaa puhuakaan, koska kukaan ei kuitenkaan usko sitä, vaikka se on totta: Pieni- tai normaalituloisella alkupääomattomalla yksineläjällä ei ole ainakaan pääkaupunkiseudulla taloudellisesti realistisia mahdollisuuksia hengissäpysymisen lisäksi juuri mihinkään. Sinkun euro on 73 senttiä, yksin asuminen on suhteessa kalliimpaa ja kun kaikki menot pitää maksaa yksin, tilipussi tyhjenee nopeammin kuin ehtii sanoa "Päivi Räsänen".

Tiesittekö, että Suomen yksineläjät ovat Euroopan toisiksi köyhimpiä, koska poliitikot haluavat niin? Köyhyys varmistetaan monin poliittisin toimin, erityisesti asuntopolitiikalla. Köyhyys varmistetaan myös perhepolitiikalla köyhdyttämällä yksineläjiä suhteessa perheisiin. Ja kuitenkin vähintäänkin joka viides suomalainen asuu yksin. Tällainen politiikka ei voi olla taloudellisesti järkevää, joten kai se sitten on sitä arvopolitiikkaa.

Kirjoitin tästä myös Väestöliitolle. Mobiililinkki ei taida valitettavasti toimia oikein.

Yksin eläminen köyhdyttää

Tässä vielä lisää linkkejä aiheesta (samat, kuin Väestöliiton jutun lopussa):

Yle: Elämä tulee yksin asuvalle monin tavoin kalliimmaksi

Yksinasuvat: Tutkittua tietoa

Yle Kioski video: Sinkun euro

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäiväblues

Tänään on blogin kaksivuotissynttärit. Olen vähän yllättynyt, että äitienpäiväblues iski taas tänä vuonna näin kovaa. Viime vuonna sitä ei tainnut olla ollenkaan. Ajattelin selvitä kurjasta päivästä seuraavilla toimenpiteillä:

1. Verhot kiinni
2. Vuorokauden Facebook- ja Instagram-lakko
3. Jäätelö
4. Netflix
5. Roskaruokatilaus kotiin
6. Ajoissa nukkumaan, jotta päivä on nopeasti ohi

Tällainen gameplan täällä. Helvetti, että pitikin mennä lukemaan tämä: Älä klikkaa, jos olet jo valmiiksi romuna.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Lapsettomien lauantai

Hyvää lapsettomien lauantaita rakkaat ihmiset! Minua itkettää tänä aamuna, en oikein tiedä miksi. Ajatellaan toisiamme tänään.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

7 vinkkiä lapsettoman kohtaamiseen!

Höpömediassa ovat muodissa kaikenlaiset listat: 10 tapaa pilata ihmissuhteesi! 5 merkkiä siitä, että hän pettää sinua! Oletko aina pessyt perunat väärin? -Katso kymmenen parasta niksiä perunanpesuun täältä!

Mikäpä siinä. Minäkin teen listan.


7 vinkkiä lapsettoman ihmisen kohtaamiseen

1. Älä oleta yhtään mitään. Et voi tietää haluaako tämä ihminen lapsia, onko hän mahdollisesti menettänyt lapsen tai onko hänellä jokin sairaus tai muu elämäntilanne, joka estää lasten saamisen. Lapsettomuus voi olla tragedia tai sitten ei, mutta se kuuluu sinulle vasta sitten, jos lapseton ihminen haluaa itse siitä oma-aloitteisesti kertoa.

2. Älä kysele. Lapsettomuus on henkilökohtainen asia eri tavalla kuin se, että on vanhempi. Lapsettomuudesta voi puhua vasta sitten, kun lapseton ihminen itse ottaa asian puheeksi, ja silloinkin vain siinä määrin kuin hän itse haluaa. Jos kyselemisestä pidättäytyminen tuntuu mahdottomalta, mieti miksi asia kiinnostaa sinua niin paljon. Mikä merkitys sinulle on sillä, onko jollakulla lapsia vai ei?

3. Ärsyyntymisesi on omasi. Jos lapseton ihminen ärsyttää sinua, onneksi olkoon, olet juuri nyt siinä hedelmällisessä tilassa, jossa sinun on mahdollista päästä käsiksi omiin ennakkoluuloihisi! Älä hätäänny, vaan sulje suusi ja mieti rauhassa mikä sinua ärsyttää ja miksi. Millaisia ärsyttäviä asioita tai ominaisuuksia liität lapsettomuuteen tai lapsettomaan ihmiseen? Onko lapseton mielestäsi itsekäs, saamaton, vähempiarvoinen, epäkelpo, epäkypsä tai säälittävä ihminen? Miksi?

4. Kateus kertoo omasta tilanteestasi, eikä ole lapsettoman vika. Tunnetko kateutta lapsettoman helppoa ja huoletonta elämää kohtaan? Muista, että lapset eivät ole maailman ainoa stressin lähde. Mieti myös, oletko jaksanut tai voinut pitää huolta itsestäsi viime aikoina. Hyvän ystävän kanssa kateuden tunteista voi puhua, puolituttujen lapsettomien seurassa kannattaa pitää suunsa kiinni (ks. kohta 1.).

5. Lapseton ei vietä lapsiperheen elämää, vaikka sinä vietätkin. Lapseton ihminen ei jaa elämäntilannettasi silloin kun sinusta tulee vanhempi. Hän ei halunnut viettää lauantaiaamujaan leikkipuistossa ennen kun sinä sait lapsen, eikä todennäköisesti halua tehdä sitä myöskään sen jälkeen. Jos haluat säilyttää ystäväsi, ette voi rakentaa ystävyyttänne vain toisen elämäntilanteen ehdoilla. Ystävyyttä on hoidettava ja sille on löydettävä jostain aikaa.

6. Lapsettomuus voi sattua niin paljon, että on pakko suojautua. Tahaton lapsettomuus voi tuntua pahalta riippumatta siitä mikä sen syy on. Joskus kipu saa lapsettoman vetäytymään tilanteista, joissa on paikalla lapsia tai raskaana olevia naisia. Lapseton ei ehkä halua puhua surustaan lasta odottavan tai perheellisen kaverin kanssa.

7. Lapsia ei voi automaattisesti viedä joka paikkaan. Lähtökohtaisesti on selvää, että jos ihmisellä on lapsia, lapset ovat mukana menossa. Kaikki paikat ja tilaisuudet eivät kuitenkaan sovi lapsille. Kipuvaiheessa oleva tahattomasti lapseton ei ehkä ajatellut viinipitoista illanviettoa järjestäessään järjestävänsä lastenkutsuja.

Jatkan listaa, jos keksitte hyviä lisäyksiä! Haluaako joku kirjoittaa vinkkilistan lapsiperheiden kohtaamiseen?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Lehdistökatsaus yksinäisyydestä, yksinelämisestä ja lapsettomuudesta

Hesarissa oli hetki sitten juttu siitä, kuinka yksinäisiä pienten lasten vanhemmat ovat.

HS: Yksinäisyys vaivaa monia vanhempia

Muistan lukeneeni viimeisen vuoden aikana lehdistä ainakin seuraavien väestöryhmien yksinäisyydestä:

- Lapset
- Opiskelijat
- Vanhukset
- Miehet
- Naiset
- Isät
- Äidit
- Yksinelävät
- Lesket
- Maahanmuuttajat

Että mikähän tässä nyt sitten oikein mättää? Yksinäisyys masentaa ja yksinäisyys tappaa, mutta silti me olemme kaikki niin hemmetin yksin täällä.

Tutkimusprofessori Rotkirchin tapaan minäkin ajattelen, että syy on pitkälti ydinperhekeskeisyydessä. Ne, jotka saavat hankittua itselleen (hetero-?)puolison ja lapsen tai useamman, glorifioidaan välittömästi kultaiseen ydinperhekuplaan, jossa aikaa kuuluu viettää lähinnä oman perheen ja aivan lähisuvun kesken perheille sopivissa riennoissa. Toiminnan sopivuuden määrittelevät tietenkin aina lapsen tarpeet. Perheettömät tai muuten normiperheistä eroavat voivat tietysti tulla joskus kylään kuplaan, mutta on aivan selvää, että heidän paikkansa on jossain ihan muualla. Joskus yhteiskunta tekee selväksi sen, että perheettömän tai muuten erilaisen paikka on häpeäpaalu. Joku käpertyy sitten itse yksinäisyyteen. Toinen saattaa huomata ystäväpiirin kaikonneen, kun uupuneet supersankarivanhemmat ovat päätyneet pyörimään syöksykierteessä jonnekin vauvajoogan, luomusoseilun, HopLopin ja kaverisynttäreiden hengästyttävään limboon. Tai sitten siihen limboon, jossa kukaan ei saa koskaan nukkua yhtään.

Me elämme kaikki todeksi sitä myyttiä, jonka mukaan ydinperheen kuuluu olla kaiken toiminnan auvoisa perusyksikkö. Jos perheellisetkin tuntevat olonsa yksinäisiksi siellä myyttisessä ydinperhekuplassaan, myytistä ei taida olla hyötyä kenellekään (ehkäpä muutamia konservatiivisia poliittisia puolueita lukuunottamatta #Keskusta #Kristilliset). Tutkimusprofessori sanookin viisaasti, että "eri iässä ja elämäntilanteissa olevien pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä". Niin. Että vietettäisiinkö? Mutta voitaisiinko rikkoa se myytti siltäkin osin, ettei meidän tarvitsisi aina sopia niitä treffejä johonkin perkeleen leikkipuistoon? Eihän siellä oikeasti kukaan normaali ihminen vapaaehtoisesti halua aikaansa viettää. Tehdään jotain kivaa ennemmin.
----

Muihin aiheisiin: Haluatko lukea lisää yksinelämisestä ja yksinäisyydestä? Tee se vaikka täällä:

Akuutti: Onko yksinelävä yksinäinen?

Kiinnostaako yksineläminen yhteiskunnallisesti ja/tai poliittisesti? Tsekkaapa nämä:

Yksinasuvat ry

Yhden hengen taloudet-blogi

Helsingin Vasemmisto: Yksinasuvat -miljoona marginaalissa
----

Lopuksi seuraa lehdistökatsauksen iloinen uutinen: Maaret Kallio muistaa kolumnissaan, että yksineläjäkin voi olla tahattomasti lapseton, hurraa!

Maaret Kallion kolumni lapsettomuudesta

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Seurustelen, olen siis olemassa

Tämä pääsiäinen ei viime vuosista poiketen ollutkaan vastentahtoinen neljän päivän hiljaisuusretriitti. En ole ollut yksin koko aikaa. En ole enää ylijäämänainen, joka ehkä kutsutaan mukaan jos ei ole mitään erityistä tekemistä. Tuntuu uskomatomalta, että olen jollekin ykkösvaihtoehto.

On maailman kummallisinta, että nyt kun kaveripariskunnat ovat kuulleet minun tapailevan jotakuta, puhelin onkin taas alkanut soida. "Haluisitteko tulla meidän landelle saunomaan?" "Tuletteko joku ilta meille syömään?" Vaikka suhde on vasta orastava, olen jo muuttunut porukan silmissä parilliseksi. Kukaan ei ole edes tavannut miestä, mutta jostain kumman syystä "me" olemme halutumpaa seuraa kuin minä olin yksin. Aistin ympäristöstä helpotusta: Vihdoinkin minäkin sovin porukkaan.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hyvä elämä ilman perhettä?

Olen viime aikoina miettinyt, että haluaisin tavata muita lapsettomia naisia ja kuulla heidän elämästään. Ympäröivä yhteiskunta ei useinkaan tarjoa (varsinkaan naisille) kovin paljon malleja hyvän lapsettoman tai perheettömän elämän elämiseen. Haluaisin perustaa sinkkujen mummukerhon, jossa vanhat naiset jakaisivat viisauksia elämästä ilman perhettä. (Ai niin, ovatko nämä naiset edes mummuja, jos heillä ei ole lapsia?) Ystäväni, pienten lasten vanhemmat, tarvitsevat vertaistukea elämäntilanteessaan. Minäkin tarvitsen, enkä missään tapauksessa sovi sellaiseen tukiryhmään, jossa on biologisesti lapsettomia pariskuntia. Haluan sinkkumummuidolin, mallin sille, kuinka ilman perhettä voi elää hyvän elämän.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuka saa olla tahattomasti lapseton?

"Heillä on rahaa, heillä on aikaa, heillä on toisensa, mutta heillä ei ole sitä kolmatta", alkaa juttu lapsettomuudesta Ylen verkkosivuilla. "Tahaton lapsettomuus tarkoittaa sitä, ettei lasta tule, vaikka pariskunta on yrittänyt yli vuoden".

Yle: Itsekäs, itsekkäämpi, lapseton

Miten otsikko sinkuista tahattomasti lapsettomista kuuluisi? "He ovat voittopuolisesti selkeästi köyhempiä kuin pariskunnat. Heillä saattaa olla aikaa tai sitten ei, riippuen vähän siitä mitä he puuhailevat, koska elämässä on aika paljon muutakin tekemistä kuin lastenhoito. He käyvät nukkumaan yksin, heräävät yksin ja ylipäänsä hoitavat kaikki asiansa itse, koska heillä nyt ei satu olemaan siinä ketään toista arkea jakamassa. Joskus he joutuvat miettimään, onko lainkaan sallittua olla surullinen lapsettomuudesta, koska oikea lapsettomuus voi koskettaa vain pariskuntia."

Mikä sinä olet, kun et ole osa pariskuntaa? Surusi kanssa kuralätäkössä kiukutteleva keskenkasvuinen, joka olisi niin kovasti halunnut leikkiä aikuista, mutta rahkeet eivät siihen riittäneet. Et sinä voi olla lapseton, kun et ole aikuiseksi kasvanutkaan. Sinä et löytänyt ketään, et kelvannut kenellekään. Ei sinun surusi ole lapsettomuutta, se on lapsellisuutta.

Tahaton ei ole tahallisen vastakohta, eikä lapseton tarkoita ihmistä, jolla ei ole lapsia.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Arvojärjestys

Tajusin yhtäkkiä, että olen viimeisten vuosien aikana käynyt läpi aivan mielettömän pyörremyrskyn. Koko elämän tärkeysjärjestys on mennyt uusiksi. Muutos ei ole vielä läheskään valmis, mutta olen alkanut rakentaa elämääni sellaiseksi, ettei siihen tule lapsia.


Minusta ei tule äitiä yksin. Jos on valittava, hyvä parisuhde on minulle tärkeämpää kuin vanhemmuus. Lapsen saamisella on määräaikansa, mutta hyvää suhdetta voi etsiä niin kauan kuin on elossa. Vaikka en ole varsinaisesti vauvakuumeillut ainakaan kymmeneen vuoteen, tämä kulttuuri on kasvattanut minut siihen, että aikuisuuteen kuuluu vanhemmaksi tuleminen. Piti olla niin itsestään selvää, että elämä menee niin, että lapsia tulee. Ja jos ei tule, siihen on sitten jokin biologinen syy. Mutta että jää lapsettomaksi ja vieläpä kokonaan perheettömäksi siksi, ettei kumppania löydy, siihen en ollut osannut varautua mitenkään. Suru, hätä ja paniikki yksin jäämisestä ovat viimeisten vuosien aikana olleet toisinaan lähes invalidisoivia.


Nyt on rauhallisempaa. Rauha johtuu ainakin osittain siitä, että saa välillä pitää jotakuta kädestä. Joku silittää ja ottaa syliin ensimmäistä kertaa vuosiin. Kas kun on niin, että vaikka itsensä rakastaminen ja itsestään huolen pitäminen on tärkeää, se ei voi koskaan korvata toisen ihmisen läheisyyttä ja kosketusta. Kasvohoito ei ole sama kuin silmiin katsominen, omien tunteiden kuuntelu ja arvostaminen ei ole sama kuin oikea yhteys toiseen ihmiseen. Liikunta tai hieronta ei korvaa ihoa iholla. Niin meidät ihmiset on rakennettu. Ihmisen ikävä toisen luo ei ole sairautta, eikä siihen, että kaipaa toista lähelleen tarvitse syödä masennuslääkkeitä.


Yhteisöähän me ihmiset kaipaamme. Kun omasta tuttavapiiriistä ei liiemmin löydy saman elämäntilanteen jakavia, on aina ilahduttavaa lukea, ettei ole yksin.


MTV3: Yhä useampi suomalainen ei löydä kumppania, lapsihaaveet romuttuvat iän karttuesssa







perjantai 5. helmikuuta 2016

Elämää ilman lapsia

Tapasin syksyllä miehen, jonka kanssa minulla on edelleen hauskaa. En ole tuntenut oloani kertaakaan yksinäiseksi tapaamisemme jälkeen. Minun ei ole enää tarvinnut olla koko ajan aktiivisesti suunnittelemassa itselleni ohjelmaa nähdäkseni ihmisiä. Nyt minullakin on joku, jonka kanssa olla silloin kun ei jaksa lähteä mihinkään. Se on ihanaa. Elämä on niin paljon kevyempää. Rakastan tätä.


Miestä en rakasta. Hän on ihana, mutta me emme seurustele, emme muuta yhteen, ei tule häitä, ei lapsia. Hän on hyvä ihminen ja minun on hänen kanssaan hyvä olla. Näin tulee jatkumaan, kunnes jompikumpi haluaa toisin. Me olemme kumpikin aikuisia ja me päätämme, että meidän suhteemme on tällainen. Olen onnellisempi kuin vuosiin.


En ole oikeastaan ajatellut lapsettomuuttani ainakaan puoleen vuoteen. En ole enää edes varma haluanko lapsia. Katson uhmaikäisten kanssa taistelevia ystäviä, kotiin homehtuvia hoitovapaalaisia ja olen kiitollinen vapaudestani. Minusta ette saa seuraa leikkipuistoon. Leikkipuistot ovat hanurista. Soitelkaa sitten, kun ehditte tehdä taas aikuisten juttuja.


Minä käyn miehen kanssa testaamassa sen uuden ravintolan ja nukun huomenna niin pitkään kuin huvittaa.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Tänään telkkarissa

Marja Hintikan ohjelmassa keskustellaan tänään perheellisyydestä ja perheettömyydestä. En ole yhtään talk show -ihminen, mutta tämän katson. Ja myöhemminhän tämän voi varmaan sitten katsoa Yle Areenasta. Katsokaa mun kanssa ja kommentoikaa!


http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/13/marja-hintikka-ollapa-taas-sinkku