torstai 29. lokakuuta 2015

Blogisuositus

Kovasti vauvakuumeileville elämäntilannelapsettomille löytyi tänään loistoblogi! Tsekatkaapa tämä:

http://donnavauvatonna.blogspot.fi/

Nirsompaa deittailua?

Pakotan itseni nettitreffeille nykyään noin kolmen kuukauden välein. (Väliajat toivon, että tapaisin jonkun kivan kuitenkin jossain muualla.) Näin vanha vanhapiika ei saa olla nirso, enkä ole ollutkaan. Joku tässä nyt kuitenkin menee väärin, kun treffit tuntuvat toistavan aina samaa kaavaa: Jos minä olen hiljaa, kukaan ei puhu mitään. Mies, varmasti fiksu ja herttainen ihminen, potee valtavaa sosiaalista jännitystä, eikä saa sanaa suustaan. Aikasempia seurustelusuhteita hänellä ei juurikaan ole ollut, ja kiinnostuksenkohteet ovat sillä tavalla spesifejä, ettei keskustelua oikein synny asiaan vihkiytymättömän kanssa.

Otan itse yhteyttä miehiin vähintään yhtä paljon kuin saan itse yhteydenottoja. Profiilissani lukee, että etsin sosiaalista miestä, jonka kanssa on helppo jutella. Koen itse olevani vähän ujo, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että kalibroin normaalin sosiaalisuuden aivan väärään paikkaan kolme-neljäkymppisten sinkkumiesten populan kanssa asioidessani. Taidankin olla aivan käsittämätön sosiaalisten taitojen velho, jolla riittää juttua aiheesta kuin aiheesta ja joka pelastaa vaivaannuttavat tilanteet käden käänteessä.

Treffit tuntuvat rankoilta, kun joutuu pitämään kovasti huolta siitä, että tilanne ei olisi miehelle liian hankala. Olen myös koittanut olla pitämättä siitä huolta ja ollut hiljaa minäkin, jos keskustelu ei tunnu kantavan. Tylsistyn kuitenkin lopulta aina, ja kyselen sitten niistä tietokonepeleistä, ohjelmointikielistä, tai mitä näitä nyt onkaan. Kerron myös itse, mistä minä pidän ja mikä minua kiinnostaa, mutta tämä ei tunnu resonoivan. Kyselen, kuuntelen, arvostan, ymmärrän ja vien keskustelua eteenpäin, jotta toisella olisi helpompi olla. Ja vaikka meillä ei ole mitään yhteistä, välillä käy niin, että mies ihastuu minuun kovasti. Ehkäpä kovinkaan moni nainen ei ole ollut hänelle ennen ystävällinen.

Miksi löydän netistä miehiä, jotka muistuttavat kovasti toisiaan, mutta joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä? On aivan selvää, että teen jotain väärin. Onko tullut aika ryhtyä nirsommaksi ja siirtyä kuitenkin pinnallisempiin hakukriteereihin?

maanantai 12. lokakuuta 2015

Ruuhkavuodet

Tajusinpa juuri, että kaikilla muilla lähipiirissä on nyt ne Ruuhkavuodet paitsi minulla. Piti ihan googlata: "Ruuhkavuodet alkavat siitä, kun lapset syntyvät ja siitä vauhti vain kiihtyy. Eivät ne pääty siihen, että lapset lentävät pesästä – päinvastoin."

Helsingin uutiset: Naisen ruuhkavuodet eivät lopu koskaan

Tästä minä nyt jään osattomaksi, ja jos niiden ruuhkavuosien tosiaan pitää kestää koko loppuelämän, enkä saakaan perhettä, jään koko ilmiön ulkopuolelle pysyvästi. Ruuhkatytöstä ei tullut ruuhkaäitiä eikä sitten ruuhkamummoa. Elämä on onton rentoa ja leppoisaa.

Naisen ruuhkavuodet eivät siis lopu koskaan, mutta onko sitten nainen ollenkaan, jos ne eivät koskaan alkaneetkaan? Auttaisiko se edes vähän, jos kuitenkin pitäisi meteliä siitä, miten perkeleellinen kiire on koko ajan? Ja entäpä miesten ruuhkavuodet? Onko miehilläkin ne ja loppuvatko ne joskus?

Onneksi on sentään ne vaihdevuodet.