torstai 5. helmikuuta 2015

Kiroileva haikara

Pitkän aurinkoisemman jakson katkaisivat taas tämän viikon vauvauutiset. Voihan toisen puolesta olla täydellisen onnellinen, ja silti itse täydellisen onneton? Voihan? Inhottavinta toisten vauvajutuista seuraavassa pahassa mielessä on se, että se on niin kohtuutonta. Tietysti toivon ystäville vain parasta! Tietysti olen onnellinen heidän puolestaan! Oikeasti olen! Ja sitten kuitenkin kiroilen ja potkin kantoja metsässä kyyneleet silmissä. Taas yksi vauva lisää, taas ehkä yksi vauvahuuruille menetetty kaveri. Taas muistan, että minusta ei ehkä koskaan tule äitiä. Että muilla on kotona joku ja vatsassa vauva, ja minä tarvon päivästä toiseen yksin ympyrää koira narun päässä. Nukun yksin ja herään yksin, syön, siivoan, suren ja iloitsen yksin. Vuodesta toiseen.

Kauppareissulla vitutti niin paljon, että itketti. Raahasin kahta painavaa kauppakassia lumimyrskyssä ja mietin, että on se nyt perkele, ettei ole ketään, joka auttaisi tässä kantamisessa. Edes joskus. Jos ei muuta, että joku edes kantaisi tämän helvetin kassin nyt, kun minä en jaksa.

Haista paska, haikara. Hanki omat kaverisi ja lakkaa viemästä minun.

3 kommenttia:

  1. Mä uskon, että voi, mutta kyllä se paljon vaatii. Eikä se huonoksi ihmistä tee, että oma suru nousee pintaan toisen ilosta. Toikin asia kulkee vaan niin kiinteesti elämässä mukana, vaikka luopuminen on osa ihmiselämää, niin isoista asioista pakosta luopuminen on tosi raskasta ja, niinkuin tälläisessä asiassa, väärin. Toivon sulle kuitenkin täydestä sydämestäni tässä asiassa onnea!

    Ja symppaankin kovasti! Mä rupesin miettimään, että mä oon jotenkin niin tiukasti iskostanut tän yksineläjän/-olijan roolin itselleni, etten osaa edes ajatella noin, että olis joku auttamassa. Ja taas vähän enemmän jumahti päähän tää yksinäisyys. Kaikessa mä pärjään, enkä mitään muuta odota/halua, kuin että olis joku kelle sanoa kun vituttaa tai on iloinen, sais vaikka halauksen. Ne halaukset mulla on se, siis sellanen täysin pyyteetön halaus, ilman taka-ajatuksia tai mitään, ihan vaan, että joku haluaisi halata mua pelkästään koska pitää musta ja välittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, se tuntui melkein halaukselta :) Nyt pitää vaan jumauttaa tämä yksinäisyys päästä taas ulos. On tärkeää, että joskus saa myös hajota.

      Onnea myös sulle siihen, mitä se sitten onkaan, jota haluat.

      Poista
  2. On niin niin vaikeaa katsoa vierestä kun toiset saavat sitä mitä on itse niin pitkään toivonut! Kaiken sympatiani saat. Itsellenikin ystävän vauvauutinen on joka kerta merkinnyt, että TAAS täytyy murskautua, taas käsitellä se että minun olisi kuulunut ehtiä ennen tuotakin mutta tässä ollaan yhä tyhjin kohduin ja tämäkin on taas niin väääärin. Hajoamisen volyymia lisää, jos raskaus on alkanut vähän vahingossa ja tuleva äityli narisee liitoskivuistaan. Omalla kohdallani pari hajoamisvauvaa on päätynyt kummilapsiksi, ja toki hirveän rakkaita ihania - vastakkaiset tunteet kuuluvat eloon.

    VastaaPoista