keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Heikkoja signaaleja?

Olen kirjoittanut jo kauan siitä, kuinka parisuhdenormatiivisuus ja yksineläjien dissailu ärsyttävät. Syksyn ja talven aikana vastaan on tullut monia ilahduttavia pieniä mediajuttuja, joissa yksineläjistä puhutaan neutraalisti, kunnioittavasti tai heitä jopa puolustetaan. Tässä esimerkkinä muutama pieni signaali, jotka haluan optimistisesti tulkita merkeiksi muutoksen idusta.

Yle Areena Tuija Pehkosen vieraana Antti Holma
Kohdasta 51:15 Antti Holma pitää lyhyen mutta jämäkän puheenvuoron yksineläjien puolesta. (Hän tosin käyttää sanaa "yksinäinen", joka ei ehkä ole aivan oma suosikkini, mutta asia tulee hyvin selväksi.) Holma pitää yksinäisten ihmisten pilkkaamista ja syrjimistä jopa vaikeampana ilmiönä kuin homojen pilkkaamista ja syrjimistä. Holma sanoo myös, että yksinäiset naiset kantavat yhteiskunnassamme monesti ulkopuolelta tulevaa kohtuutonta taakkaa. En tiedä, onko Holma nyt kenellekään mikään mielipideauktoriteetti, mutta ainakin hän on todella suosittu. Mukavaa kuulla, että hän puhuu tästä näin suoraan.

Hesarissa julkaistiin 14.12.2017 psykiatri Ilkka Taipaleen haastattelu, joka käsittelee oikeastaan ihan muita asioita, kuten teatteria ja mielenterveyttä, mutta seasta löytyy hieman yllättäen tällainen off topic -helmi:



Ehkä yksineläviä vain alkaa yksinkertaisesti olla niin paljon, että asenteiden ja politiikan on pakko muuttua.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Sinun munasarjasi eivät ole sinun

Perhebarometrin lukeminen toi mieleen muiston.

Aloitin e-pillereiden käytön 18-vuotiaana ja halusin lopettaa niiden käytön ollessani 25. Olin kokeillut monia erityyppisiä pillerimerkkejä eikä mikään niistä tuntunut minusta psyykkisesti tai fyysisesti hyvältä. Puhuessani asiasta vuodesta toiseen monien eri lääkäreiden kanssa päädyin kuitenkin aina lähtemään vastaanotolta uusi resepti taskussani. Kas kun nyt oli juuri tullut markkinoille jotain aivan uudenlaista, täysin ongelmaton vaihtoehto. Minun ongelmani kuitenkin jatkuivat. Minusta tuntui, etteivät mitkään pillerit sopineet minulle. Olin kuitenkin liian nuori kyseenalaistaakseni lääkäreitä.

29-vuotiaana kävin vanhalla miesgynekologilla, joka tökki minua sisäreiteen vielä paketissa olevalla hormonikierukalla. Hän kertoi minulle lauhkeasti, että oli vanhemmiten ymmärtänyt ettei voi lääkärinä tehdä mitään sille, jos potilas ei ymmärrä omaa parastaan. En huolinut kierukkaa.

Olin 30-vuotias, kun lopulta lopetin pillereiden syömisen. Noin kahden viikon kuluttua siitä ymmärsin, miksi seksi on hauskaa ja elämä mukavaa. Olin syönyt siihen mennessä muistaakseni kahdeksaa erilaista pillerimerkkiä.

Seuraavalla gynekologikäynnillä tunnustin syntini: Käytössä ei hormonaalista ehkäisyä. Lääkäri tarkisti ikäni ja parisuhdetilanteeni. Elin tuolloin avoliitossa. Lääkäri hymyili lämpimästi eikä tyrkyttänyt minulle mitään. Se oli ensimmäinen kerta, kun minä sain tehdä oman valintani ilman painostusta. Olin helpottunut ja hämmentynyt.

Kun sain epikriisin postissa, siinä luki: "Lapsi saa tulla".


P.s. Oletteko muuten jo katsoneet HBO:lta The Handmaid's Tale:n? Kakkoskausi taitaa olla luvassa tämän vuoden aikana.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Sinkkujoulustereotypiat

Yleensä pysyttelen erossa lööppilehdistä, mutta nyt tajuntaani pääsi jotain kautta luikertelemaan tällainen journalistinen helmi. Tämä viehättävä trendi on tainnut olla olemassa jo jonkin aikaa, että suomennellaan kökösti hömppäjuttuja englanninkielisestä mediasta ja lisätään väliin kuvapankkikuvitusta. Aina parempi, jos jutun saa jotenkin listan muotoon ja keksii vielä sille vetävän klikkiotsikon. Luin, kaduin ja kostan:

12 ihan nopeasti mieleen tulevaa syytä sille, miksi sinkkustereotypioiden jauhaminen pitäisi vihdoinkin lopettaa

  1. Ihminen ei ole yhtä kuin parisuhdestatuksensa.
  2. Sinkkuja syrjitään poliittisesti ja arkielämässä jatkuvasti.
  3. Sinkut, jos jotkut, joutuvat vastaamaan ilkeisiin ja tungetteleviin uteluihin henkilökohtaisista asioistaan.
  4. On hyvin loukkaavaa, että sinkun oletetaan olevan aina yksinäinen.
  5. Säälin kohteeksi joutuminen satuttaa.
  6. Sinkku ei ole automaattisesti vapaa ja huoleton.
  7. Sinkulla voi olla hyviä ja läheisiä ihmissuhteita ja myös perhettä, mutta hänet pyritään tunkemaan väkisin yksinäisen ja säälittävän tai sitoutumiskyvyttömän ja bilettävän sinkkuihmisen lokeroon. Lokerossa ahdistaa.
  8. Sinkkuus nähdään stereotyyppisesti epätoivottavana tilana, mitä se ei suinkaan kaikille ole.
  9. On harhaluulo, että sinkulla olisi enemmän rahaa. Hänellä on sitä vähemmän.
  10. Sinkku saa usein kuulla olevansa jotenkin vääränlainen, koska ei ole pariutunut.
  11. Me kaikki olisimme onnellisempia, jos emme rakentaisi elämäämme niin tiukasti parisuhdeoletuksen varaan.
  12. Sinkkustereotypiat ovat niin loppuun kulutettuja, ettei kukaan jaksa enää kuunnella niitä!
Ja nyt jos joudun kirjoittamaan tai sanomaan vielä kerrankin sanan "sinkku", alan voida pahoin. Väestöliittohan on tainnut kysellä useampaankin otteeseen ihmisiltä, että millä sanalla tuon typerän termin voisi korvata. Eipä ole vielä tainnut parempaa löytyä. Jospa oltaisiin vain ihmisiä.

Nyt murustelen näppikselle kolmatta joulutorttua ja nauran Iltiksen jutun kohdalle 11, jonka mukaan sinkut eivät liho jouluna yhtä paljon kuin parilliset, koska he ehtivät harrastaa liikuntaa. Ei tulisi mieleenkään! Minä rentoudun jouluna rakkaiden ihmisten kanssa ja syön ihan mitä huvittaa. Tehkää te muutkin ihan täsmälleen mitä lystäätte parisuhdestatuksesta riippumatta!

Ihanaa ja rentoa joulua kaikille!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Lapselle isä tosi-tv:stä?

Nelonen hakee osallistujia uuteen ohjelmaan, jossa lapsesta haaveilevia erilaisia ihmisiä yhdistetään kumppanuusvanhemmiksi. Homma voisi sopia esimerkiksi sellaisille ihmisille, joiden lastensaannin esteenä on kumppanin puute. Olen sanaton. Olen itse asiassa myös ajatukseton. Mitä tästä pitäisi ajatella?

maanantai 18. joulukuuta 2017

Pieniä huomioita pareista

Matkustin viikonloppuna miesystäväni kanssa täydessä bussissa. Istuin viimeiselle vapaalle paikalle nuoren naisen viereen, mies jäi seisomaan käytävälle. Matkustettuamme hetken aikaa kohtelias nuori nainen nousi ylös ja antoi paikkansa miehelle: "Te haluatte varmaan istua vierekkäin". Luulimme, että nainen olisi jäämässä seuraavalla pysäkillä pois, mutta hän heilui epämukavasti kaahavassa bussissa tangosta kiinni pitäen vielä monta kilometriä. Hän siis antoi pois oman paikkansa, koska me olimme pari. Minun teki mieli komentaa mies ylös, hakea nainen takaisin istumaan ja kertoa hänelle, ettei hänen tarvitse nousta seisomaan vain siksi, että matkustaa yksin. En tietenkään tehnyt niin, koska se olisi ollut ihan kamalan outoa. Mutta miksi pariskuntien muka pitää voida istua koko ajan vierekkäin? Yksin matkustava on maksanut lipustaan saman hinnan, hänellä on aivan yhtä suuri oikeus penkkiinsä.

Juttelin asiasta ystäväni kanssa. Hän kertoi matkustaneensa hiljattain yksin kaukojunalla ja joutuneensa tilanteeseen, jossa pariskunta oli vaatinut häntä vaihtamaan toisaalle istumaan, koska he halusivat vierekkäiset paikat. Miehellä oli paikka ystäväni vieressä, naisella ikävä käytäväpaikka neljän hengen vastakkaisilla paikoilla. Ystävä siirtyi hämmentyneenä naisen penkille, vaikka oli varannut oman paikkansa ajoissa ja nimenomaan ikkunan vierestä, koska siinä on helpompaa nukkua. Kun täydessä junassa lopulta alkoi pariskuntatoiveiden vuoksi kaamea tuolileikkihärdelli, jossa jokainen joutui vuorollaan vaihtamaan paikkaa jonkun toisen kanssa, ystävä sisuuntui lopulta ja ilmoitti ystävällisesti istuvansa sittenkin alkuperäiselle paikalleen. Pariskunta ei ollut tästä hyvillään, sillä eihän ole millään tavalla perusteltua, että pariton voisi välittää siitä, missä istuu.

Onkohan ajatteluni vinksahtanut jotenkin kummalliseksi sinkkuvuosien takia? Olen varmasti aika herkistynyt huomaamaan kaikenlaisia vaivihkaisia tapoja ja rakenteita, joilla parilliset ja perheelliset luontevasti asetetaan aina parittomia parempaan asemaan. Heillä on jotenkin lähtökohtaisesti erilainen tapa ja oikeus olla julkisessa tilassa. Heitä myös kohdellaan eri tavoin. Minusta tuntuu, että minua kohdellaan eri tavoin, kun nyt yhtäkkiä liikun parina. Se on äärimmäisen hämmentävää.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Suomalaisten lisääntymispuuhat: Väestöliiton perhebarometri 2017

Väestöliiton perhebarometri julkaistiin 12.12.2017. 123-sivuinen barometri selvittää lastensaantiin vaikuttavia tekijöitä Suomessa. Sen ovat laatineet Anna Rotkirch, Kristiina Tammisalo, Anneli Miettinen ja Venla Berg. Barometrin otsikko on Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista.

Lapsia syntyy entistä vähemmän, ja se pohdituttaa sekä tutkijoita että poliitikkoja. Lisääntymisen väheneminen on monimutkainen asia, mutta aiheesta voisi barometrin perusteella nostaa esiin mm. seuraavia seikkoja:

  • Ihmiset haluavat, että heillä on turvattu elämäntilanne, kun he saavat lapsia. Koulut pitää olla käytynä ja tulojen pitää olla riittävät ja säännölliset. Lapsille halutaan tarjota mahdollisimman hyvä lapsuus, mutta toisaalta hyvän lapsuuden edellytysten rima nousee koko ajan korkeammalle. Vanhemmat haluavat varmistaa voivansa päästä riittävän hyvään asemaan työelämässä ennen kuin rohkenevat ryhtyä lastentekoon. Kyseessä voi olla sosiaalisen statuksen tavoittelu, mutta myös tarve taata omalle lapselle mahdollisimman hyvä elämä. Tutkijat huomauttavat, että monet nuorista aikuisista ovat itse kokeneet lapsina 90-luvun laman ja sen seuraukset, millä lienee vaikutusta siihen, että omalle lapselle halutaan parempaa.
  • Perheellistyminen nähdään tylsänä tai pelottavana. Se koetaan omien tavoitteiden vastaiseksi. Perhe-elämä esitetään mediassa ankeana ja pelottavana kuiluna, jonne tipahtaessaan ihminen kadottaa itsensä ja oman elämänsä, eikä paluuta enää ole. Ihmisillä on henkilökohtaisia toiveita ja tavoitteita, jotka eivät sovi yhteen sen mielikuvan kanssa, joka perhe-elämästä vallitsee.
  • Ihmisillä on heikko tietous siitä, että hedelmällisyys on rajallista.
  • (Sisältää hetero-oletuksen.) Miesten ja naisten ajatukset siitä, mitä vanhemmuus tarkoittaa, ovat kovin erilaisia. Naiset ovat realistisesti tietoisia siitä, että lapsen saaminen on suuri riski urakehitykselle ja tarkoittaa omien kiinnostuksenkohteiden siirtämistä syrjään. Miehet puolestaan ovat tietoisia siitä, että heidän tulee tarjota naisille tukea lastenhoitamistehtävissä ja lakata tekemästä ylitöitä, mutta heidän ei kuitenkaan tarvitse ottaa yhtä suurta vastuuta vanhemmuudesta henkilökohtaisesti. Jaettu vanhemmuus on edelleen kaukana todellisuudesta, ja vanhemmuuden kustannukset lankeavat useimmiten naisten maksettaviksi. Lapsia saaneet miehet tienaavat lapsettomia miehiä enemmän, lapsia saaneet naiset lapsettomia naisia vähemmän, tässä tosin on variaatiota lapsensaanti-iän ja koulutuksen suhteen.
  • Perheellistyminen nähdään kaavamaisena suorittamisena, jonka moni kokee itselleen vieraaksi. Perheiden muodot ovat myös kaavamaisia, ja tuntuvat monista oudoilta.
  • Vapaaehtoinen lapsettomuus tai yhden lapsen perhe ovat edelleen stigmatisoituja ja kaukana nuorten ihanteista. Vaikuttaa siltä, että sateenkaariperheet on helpompi hyväksyä, kuin lapsettomat tai yhden lapsen perheet.
  • Kumppanin löytämisen vaikeus on edelleen merkittävä syy lapsenteon lykkäämiseen tai lapsettomuuteen.

      Tai kuten eräs lehti lööpissään tämän asian eilen kauniisti tiivisti:


      Että up yours vaan, itsekkäät paskiaiset.


      Lähde:
      Rotkirch, A., Tammisalo, K., Keinänen, E., Miettinen, A. & Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöliiton perhebarometri. Väestöliitto.